Kärsimyksen ongelmasta

Ongelma
Voiko Jumala todella olla kaikkivaltias ja hyvä, koska maailmassa on niin paljon kärsimystä? Jos hän olisi hyvä, hän tahtoisi poistaa kärsimyksen. Jos hän olisi kaikkivaltias, mikään ei estäisi häntä tekemästä sitä. Onko siis niin, ettei Jumala ole hyvä tai kaikkivaltias, tai kumpaakaan?

Johdanto
Kysymys ei selkeästikään ole helpoimmasta päästä. Tuskin sitä muutoin olisikaan pohdittu vuosituhansia. En tiedä onko kristinuskollakaan tarjota kaikkia ihmisiä kaikilla tavoilla tyydyttävää vastausta kärsimyksen ongelmaan, mutta kristinuskon vastaus on mielestäni paras, jonka olen tähän mennessä kuullut. Lisäksi on hyvä muistaa, että ateismi hävittää koko ongelman; jos kielletään j/Jumalan olemassaolo, meiltä häviää samalla moraalistandardi, hyvän ja pahan mittapuu, ja huomaamme pettyneen kaksivuotiaan tavoin kiukuttelevamme siksi, että todellisuus ja subjektiiviset mieltymyksemme ovat ristiriidassa. Koetanpa nyt muotoilla kristinuskon vastauksen sellaisena kuin sen näen.

Onko kärsimys Jumalan syytä?
Minusta kaikki lähtee siitä, että Jumala loi hyvän maailman. Hänen alkuperäisessä maailmassaan ei tätä kysymystä olisi tarvinnut kysyä. Kuitenkin ihminen, jonka ei ollut mikään pakko langeta syntiin, lankesi. Aivan niinkuin meidänkään ei olisi mikään pakko puhua pahaa lähimmäisestämme tai laiminlyödä tilaisuutta tehdä hyvää - ja kuitenkin teemme niin. Ihminen, Aadam, sinä ja minä, ei suostunut paikallensa ja luomakunnan tasapaino järkkyi. Maa on takiamme kirottu, se kasvaa meille orjantappuraa ja ohdaketta (1.Moos.3:17,18). Ja minusta on turha jupista, etten se minä ollut, se oli Aadam tai Eeva. Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka uskoo, että olisi selviytynyt tilanteesta Aadamia ja Eevaa paremmin!

Tällainen on maailma, me tiedämme sen ja meidän on elettävä sen kanssa. Jumala on antanut meille mahdollisuuden valita, ja kovin usein valitsemme sen, mikä on itselle tai toisille vahingollista. Kyllä, Jumala periaatteessa voisi puuttua aina peliin ja peruuttaa huonon valintamme. Mutta missä olisi enää todellinen vapaus valita? Hyvä vaihtoehto A ja huono B, jonka valitsemisen Jumala estää tai peruuttaa. Öööö... taidanpa vapaasti valita A:n? Nähdäkseni joko olemme robotteja tai muuten kyvyttömiä todelliseen vapauteen ja vastuuseen, tai sitten voimme valita myös väärin. Voimmeko syyttää vääristä valinnoistamme muita kuin itseämme? Eikö Jumala olisi voinut tehdä meistä taipuvaisempia hyvään? Ehkä hän tekikin - mikä estää meitä valitsemasta hyvin ja oikein? Eikö hän antanut omantunnon meitä syyttämään ja kannustamaankin, eikö hän antanut Sanaansa, sanansaattajiaan ja paimeniaan meitä ohjaamaan? Eikö hän peräti itse astunut luomakuntaansa näyttämään tien kärsimysten läpi, ja eikö hän yhä Puolustajassa, Lohduttajassa ole kanssamme ja auta meitä hyvään?

Jos syy on ihmisen, onko kärsimys siis rangaistusta?
Ei niin, että ajattelisin pahan ja kärsimyksen olevan rangaistuksenomaista palkkaa teoistamme. En usko, että voisimme silti sanoa, että Jumala menettelisi väärin viattomintakaan meistä kohtaan salliessaan suurenkin kärsimyksen kohdata. Ihmetellä, kanssamurehtia ja kysellä toki saamme, ja varmasti kuitenkin itse ansaitsisimme tuollaisen kohtalon paljon ennen häntä. Mutta miksi toiset, miksi melko viattomatkin kärsivät, miksen minä, mikseivät ne (me) pahat ihmiset? Näen tämän olevan seurausta tuosta mahdollisuudestamme valita. Jos Antti ottaa maasta kiven ja päättää kumauttaa Joukon pään halki, ei Jumala voi samaan aikaan sallia valinnan mahdolliisuutta ja estää säännönmukaisesti tätä pahaa toteutumasta. Jos päätämme räjäyttää itsemme torilla, monia ihmisiä kuolee ja haavoittuu. Ihmisen paha valinta ja sen seuraus, mittakaava vaihtelee pienestä valtavaan.

No entäs luonnonkatastrofit?
Jokseenkin sama on sovellettavissa luonnonilmiöihin. Me tiedämme, että tulivuori voi purkautua, ja otamme tietoisen riskin, jos rakennamme talon kraatterin reunalle tai tulivuoren juurelle. Tiedämme, että tietyillä alueilla riesana ovat tulvat, toisaalla kuivuus; tiedämme, että kulkemiseen autolla, laivalla ja lentokoneella liittyy riskejä. Otamme tietoisen riskin valitessamme asuinpaikkamme, kulkuneuvomme tms. Maailma on tällainen kuin on, emmekä ehkä siihenkään täysin syyttömiä (viittaan paitsi syntiinlankeemukseen, myös ihmisen valitsemiin toimiin luonnon tuhoamiseksi). Tiedämme, että täällä on vaaransa, teemme valintamme, ja joskus murheellisia asioita todella tapahtuu.

Eikö Jumala lainkaan puutu asioihin?
Ja voimmeko sanoa, ettei Jumala todella näitä asioita lainkaan estä? Muistan kuulleeni vedenalaisista maanjäristyksistä, joista ei seurannutkaan tsunamia. Muistan kuulleeni lentokentän seinään ajaneesta pommiautosta, joka ei räjähtänytkään, räjähdevyöstä, joka olikin suutari. Joskus kivi kirpoaa Antin kädestä omaan jalkaan ja Joukon pää säästyy. Itse olin vauvana kopassa auton takapenkillä, ei silloin ollut turvaistuimia tai edes turvavöitä takana. Kohta auto suistui liukkaalla tieltä, osui kiveen, puuhun ja meni katon kautta ympäri. Vähän ennen kolaria olin alkanut itkeä, ja äiti oli ottanut minut kohta ympäri autoa paiskautuvasta kopasta syliinsä. Auto oli kuin parkkeerattu lumipenkan päälle, ja silminnäkijä epäili nähneensä enkeleitä, kun vanhempani astuivat vahingoittumattomina ulos autosta minä sylissään, veljeni äitini mahassa. Kyllä Jumala puuttuu asioihin, luultavasti paljon enemmän kuin luulemmekaan.

Kärsimyksen ongelman lopullinen ratkaisu
Todella uskon, että Jumala tulee vielä ratkaisemaan pahuuden ja kärsimyksen ongelman pistämällä sille pisteen, hieman niin kuin toivomme. Minä ymmärrän, että se on silloin todellakin loppu, "...suru ja synti on hellittänyt, rauha vain virtaa niin sanotaan...". Taivaassa hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet, eikä tuskaa ole enää oleva. Tätä taivasosuutta Jumala tarjoaa jokaiselle, ja näkisin, että sen kaiken muun hyvän ohella mitä häneltä saamme, ikuinen ja ääretön autuus (jota emme millään muotoa ansaitse) on kelpo kompensaatio suurestakin, mutta silti äärellisestä kärsimyksestä.

Jumala tuntee ihmisen tuskan
Minä en osaa kuvitella Jeesuksen ristinkuolemaa täydellisempää vastausta kärsimyksen ongelmaan. Hän tyhjensi itsensä, otti orjan muodon, astui alas ja tuli tuntemaan kärsimyksen nahoissaan. Näin hän samalla lunasti meidät niin, ettei meidän tarvitse kärsiä ikuisuutta. Mutta seuraajilleen hän ei luvannut helppoa tämänpuoleista elämää, vaan kärsimystä, ristin. Näin kärsimyksissämme saamme tietää, että hän kärsii kanssamme, ja että tuska tulee vaihtumaan iloon.

Johtopäätös
Kristinusko opettaa, että Jumala loi maailman, jossa ei ollut kärsimystä. Kärsimys on seurausta valinnoistamme ja toisten ihmisten valinnoista, ja siten siitä on vastuussa ennenkaikkea ihminen. Jumala on kuitenkin astunut alas rinnallemme ja osallistunut kärsimyksiimme ja samalla lunastanut meidät vapaiksi meille kuuluvasta rangaistuksesta. Hän tulee myös lopettamaan kärsimyksen ja poistamaan pahan. Se, miksi loppu ei tule vielä, on armoa. Vielä on niitä, joille annetaan mahdollisuus katua ja saada synnit anteeksi Kristuksessa.




Epilogi
Kutakuinkin tällaisen vastauksen ajattelen saaneeni kristinuskolta kärsimyksen ongelmaan.

Lähestymistapani on jossain määrin ihmisnäkökulmasta. Tiedostan, etten ottanut kantaa siihen, olisiko Jumalan alunperin pitänyt olla luomatta mitään, tai mistä paha (Saatanalle) alunperin pälkähti päähän. Mitä tulee ensimmäiseen kysymykseen, en osaa kuvitella tilaa jossa mitään ei olisi luotu ja toisekseen en usko, että minusta olisi Jumalaa neuvomaan näissä luomisasioissa. Vastaus toiseen liittynee kenties jotenkin ylpeyteen, mutta tiedä sitten, ei Raamattukaan siitä sen kummemmin kerro. Kuitenkin, kun maailma otetaan sellaisena kuin se on, näkisin että Raamatun ilmoittama kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi olla, ja on olemassa, vaikka maailmassa onkin kärsimystä ja pahaa.

Oma lukunsa on sitten se, kuinka kohdata kärsivä ihminen. En usko, että paras ratkaisu on alkaa esitelmöimään hänelle erilaisista kärsimyksen ongelman ratkaisuista. Varmasti parempi on istua vierelle hiljaa, tai kulkea hänen rinnallaan se toinenkin virsta.

Paljon sanoja. Suokoon Jumala, etteivät olisi aivan turhia.