Abortti, omatunto ja vaihtoehto

Abortti eli raskaudenkeskeytys on rankka toimenpide. Se on sitä äidille, joka joutuu ratkaisuaan pohtimaan ja elämään päätöksensä kanssa lopun elämäänsä. Mielestäni vielä rankempi se on pienelle ihmisen taimelle, jonka elämä päätetään alkuunsa äitinsä kohtuun. Edelleen, etenkin tästä jälkimmäisestä syystä johtuen, abortti on rankka toimenpide myös monelle sellaiselle lääkärille tai hoitajalle, joka joutuu sen määräämiseen tai suorittamiseen osallistumaan.

Lääkärin perusarvoista ensimmäisenä mainitaan elämän kunnioittaminen, toisena ihmisyyden ja ihmisarvon tunnustaminen. Syystäkin moni kokee sisimmässään tässä ristiriitaa periaatteiden ja vallitsevan käytännön välillä.

Kimmoke tähän tekstiin oli eilen silmiini osunut uutinen, jossa Päivi Räsänen kiinnitti huomion tähän epäkohtaan. Hänen mielestään aborttilainsäädäntö suojaa lähinnä niiden vakaumusta, jotka katsovat ihmisen elämän alkavan vasta lapsen syntyessä. Se johtaa hänen mielestään siihen, että aborttiin kielteisesti suhtautuvat joutuvat syrjinnän kohteeksi vakaumuksensa vuoksi.

Maailman lääkäriliiton ja Suomen lääkäriliiton näkemys (1) on, että lääkärillä tulisi olla oikeus kieltäytyä raskaudenkeskeytysten suorittamisesta.

Yhdyn Räsäsen ryhdikkääseen kannanottoon, että lainsäädäntöä pitäisi muuttaa:
Lääkäreillä ja muulla terveydenhuollon henkilöstöllä tulisi olla lakiin perustuva oikeus toimia omantuntonsa ja vakaumuksensa mukaisesti suhteessa raskaudenkeskeytyksiin.


Iloitsin myös toisesta, tämän päivän lehdessä (2) olleesta uutisesta. Kuopion NNKY aloittaa huomenna kriisiraskauspuhelimen. Vastaava on toiminut Tampereella, josta kerrotaan, että uusia yhteydenottoja on tullut viikoittain ympäri Suomea. Naiset ovat halunneet keskustella, kuinka he tekisivät esimerkiksi yllätysraskautensa tai parisuhdeongelmiensa kanssa. Jotkut ovat saattaneet painiskella abortin tuomassa syyllisydessä, häpeässä ja jossittelussa vuosikausia. Keskustelut ovat luottamuksellisia, ja niitä on myös mahdollista niin halutessaan jatkaa kasvokkain.
-Jaamme tukea ja tietoa siitä, mitä raskauden kanssa voisi tehdä. Osoitamme vaihtoehtoja sille, kuinka elämä voisi sujua eteenpäin. Olisi hyvä, että liian kevyin perustein tehdyiltä aborteilta vältyttäisiin, sanoo Kuopion NNKY:n yhteyshenkilö Marja-Terttu Lietola.

Kriisiraskauspuhelin Kuopiossa palvelee seuraavasti:

• numerossa 044-576 6670
• ma-pe klo 17-21
• normaali puheluhinta
• vastaajaan, tai tekstiviestillä voi myös jättää soittopyynnön
  
• lisätietoa www.ituprojekti.net
  

1 Lääkärin etiikka, s.63
2 Savon Sanomat sunnuntainan 14.10.2007, s.A9

Lisää ihmisarvosta ja etiikasta

Kirjoittelin muutama päivä sitten ihmisarvosta ja etiikasta siitä lähtökohdasta, ettei Jumalaa olisi olemassa. Tällöin ne ovat suhteelliset ja subjektiiviset - voit antaa jollekin arvon tai olla antamatta. Makuasioita, mielipiteitä. Kuinka mielekästä on kiistellä niistä?

Olkoon tämän kirjoituksen lähtökohta se, että kristinuskon ilmoittama Jumala on olemassa.

Jumalan luomana ihminen on arvokas. Hänet, Sinut, minut on luotu Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi hän loi meidät. Arvomme ei riipu siitä, mitä saamme aikaiseksi tai miltä meistä tuntuu, ei itseluottamuksestamme tai sen puutteesta. Jumala jo katsoi luomistyötään, Sinuakin, ja totesi sen sangen hyväksi. Hän muovasi Sinut äitisi kohdussa, sait hahmosi näkymättömissä; olet ihme, suuri ihme, Jumalan ihmeellistä tekoa.

Jumala arvostaa, rakastaa ihmistä näin paljon. Siksi hän on säätänyt, että meidän kuuluu kohdella toisiamme niinkuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Hyvä ei ole hyvää vain, koska se sattuu miellyttämään minua. Paha ei vastaavasti pahaa siksi, etten tykkää siitä. Hyvällä ja pahalla, oikealla ja väärällä on absoluuttinen vertailukohta, jonka takaa sen absoluuttinen asettaja, Jumala. Jumala kelpaa sen takaajaksi, koska 1) Hänellä on meihin tekijänoikeus 2) Hän on universumin suvereeni Majesteetti ja 3) Hän kykenee saattamaan ihmisen vastuuseen teoistaan.

Esille nostettu ongelma on, mikä tämä laki sitten tarkalleen on? Kristinuskon mukaan olemme mokanneet, langenneet ja turmelleet itsemme, myös moraalitajuamme. Kuitenkin Hän on laittanut iankaikkisuuden sydämeemme. Kaikilla ihmisillä on omatunto, ja lähes kaikki kuulevat sitä halutessaan vielä: tee toisille, niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän. Tottakai voimme yhä erehtyä. Kristinuskon mukaan Jumalan sanaan sidottu omatunto lienee paras opas eettiseen elämään.

Mielenkiintoista tässä Jumalan sanaan sidotussa omassatunnossa on se, ettei se ole ihmiselle oikein mieluinen. Se ei päästä meitä puhtain paperein, vaan joutuu tunnustamaan sen, ettemme elä ja toimi niinkuin meidän kuuluisi. Teemme pahaa ajatuksin, sanoin ja teoin. Vielä enemmän jätämme tekemättä sitä hyvää, jonka voisimme ja joka meidän kuuluisi tehdä. Tämän ymmärrämme yleensä ihan luonnostammekin, mutta vielä kirkkaammin se näkyy, kun sitä peilaa kymmenen käskyn tai etenkin Jeesuksen vuorisaarnan (Matt.5-7) valossa.

Tämän johdosta Jumala kuitenkin näyttää meille ihmisen suunnattoman arvon teoillaan. Kun Hänen pyhyytensä vaatii rikokselle ja velalle sovitusta - syylliselle, Sinulle ja minulle rangaistusta - Hän tiesi, ettei meistä ole itseämme sovittamaan ja tekojemme seurauksia kantamaan. Niinpä Hän itse osti meidät vapaaksi, maksoi velkamme, kärsi rangaistuksemme. Hinnaksi, lunnaiksi Isä antoi Poikansa, Poika henkensä. Onko suurempaa rakkautta, kun antaa henkensä niiden edestä, joita rakastaa?

Siksi, ihminen, olet arvokas.

Ihmisarvosta ja etiikasta

Eilen illalla pohdiskelin mitä tai mikä ihminen on materialistisista lähtökohdista. Läjä alkuaineita. Tietoisuus, persoona, ajatukset sähköimpulsseja ja ko. aineiden kemiallista leikkiä yksin ja yhdisteissään. Kaikki huiman sattuman tuotosta. Olennaisesti samaa kuin kasa soraa tai ämpärillinen lihaa.

Onko tarpeen aukikirjoittaa arvojen ja etiikan kohtaloa, se kun on melko itsestään selvää. Ollakseen objektiviisia eli kaikkia sitovia arvot edellyttävät absoluuttista mittapuuta, standardia, johon vertaamalla hyvä erotetaan pahasta ja arvokas arvottomasta. Tämä standardi taas edellyttää suvereenia asettajaa, Jumalaa, koska muuten arvot ovat subjektiivisia eli pelkästään mielipiteitä. Suuret ajattelijat Kantista Nietzscheen ovat tästä liikuttavan yksimielisiä, vaikka päätyvätkin lopulta kovin erilaisille ajatuspoluille.

En väitä, että ateistit olisivat moraalittomia tai pahoja ihmisiä. Kummastelen vain sitä, kuinka moni heistä esittää moraalisia kannanottoja ikäänkuin luullen olevansa oikeassa. Melkein kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että murhaaminen on väärin. Entä jos kysymme, miksi? Miksi se on väärin?

Siksikö, että siinä joutuu toinen ihminen kärsimään ja kuolemaan? Miksi kuitenkaan välittäisimme toisesta ihmisestä - hänhän on vain sattuman tuotosta, alkuainerypäs ja sähköimpulsseja? Ethän suhtaudu tällaisella hupsulla tunteilulla jauhelihapakettiinkaan, josta teet ruokaa.

Siksikö, ettei yhteiskunta tai lajimme selviydy, jos vain tapamme toisiamme? Niin, voi olla ettei selviydy, mutta miksi sen pitäisi selvityä?

Niin niin, on luonnollista haluta ja toivoa omaa ja lajinsa etua, sehän on se eloonjäämisvietti. Mutta nämä vietit, halumme ja toiveemme - pelkkiä mielipiteitä, pelkkiä sähkökemiallisia reaktioita. Millä perusteella sinun mielipiteesi on parempi, oikeampi ja arvokkaampi, kuin sen toisen? Hänen mielestään hän saa murhata silloin kun se häntä hyödyttää. Mielipide vastaan mielipide. Makuasia. Milläpä päätät, että toinen on oikea ja toinen väärä? Emmehän me suhtaudu makumieltymyksiimmekään tällaisella kiihkolla - emme vaahtoa siitä, että joku syö fetajuustoa, vaikkemme itse siitä pidäkään.

Ihmisarvo ja moraali joutuu suhteellisuuden suolle, jos Jumalaa ei ole. Voit esittää mielipiteitäsi, mutta ovatko ne silloin mitään kummempaa kuin mielipiteitä? Toisillakin on johdomukaisesti samanlainen oikeus mielipiteisiinsä, vai rohkenetko väittää, että sinulla on jotenkin oikeammat mielipiteet kuin muilla? Jos rohkenetkin, niin voi rohjeta se murhaajakakin, tai se eläinrääkkääjä, tai joku namusetä. He eivät enää ole väärässä tai pahoja. He ovat vain eri mieltä kanssasi. Suvaitsetko sitä?

Näin siis, jos Jumalaa ei ole. Entä, jos onkin?

Jos Jumalaa ei ole, mikä on ihminen?

Olen joskus spekuloinut ateistisilla uskomuksilla ja pohdiskellut niiden seurauksia. Otetaan tähän kirjoitukseen se olettamus, ettei Jumalaa ole lähtökohdaksi. Sivutetaan huolettomasti se, miten maailma syntyi tyhjästä ilman syytä, ja kuinka pelkkä sattuma sai aikaiseksi niinkin suunnitelmallisen kokonaisuuden kuin ihminen.

Oletko ajatellut mitä ihminen näistä lähtökohdista on? Pääasiassa happea, hiiltä, vetyä, typpeä, kalsiumia ja fosforia, ja lisäksi löytyy pieniä, mutta merkittäviä määriä natriumia, kaliumia, magnesiumia, mangaania, sinkkiä, alumiinia, kromia, piitä, rubidiumia, litiumia, arseenia, fluoria, bromia, jodia, seleeniä, booria, bariumia ja strontiumia (ja jos mennään huikeisiin tarkkuuksiin, niin ilmeisesti myös lähes kaikkia muitakin luonnon alkuaineita).

Noh, alkuaineita on luonto pullollaan. Mitä erikoista ihmisessä on kalliolla kasvavaan mäntyyn verrattuna?

Tietoisuus, persoona, ajatukset ehkä? Mutta mitä ne ovatkaan? Sähköimpulsseja ja yllämainittujen aineiden kemiallista leikkiä yksin ja yhdisteissään. Totesimme jo, että aineet olivat osa luontoa, ja sähkö on vain seurausta näiden ominaisuuksista ja keskinäisistä vuorovaikutussuhteista - ei mitään sen mystisempää. Ajattelumme, tietoisuutemme ja persoonamme koostuvat kaikki todellisuudessa pelkästä sähköstä ja ionien leikistä.

Mitä seurauksia tällä lähtökohdalla ja tällä johtopäätöksellä onkaan? Onko olemassa perusteita objektiiviselle ihmisarvolle? Onko mitään kaikkia velvoittavaa moraalilakia? Entä järki ja logiikka - voimmeko luottaa niihinkään, kun kerran se mitä luulemme omaksi ajatteluksemme on vain luonnonlakien määrämillä raiteilla kulkevien sähkökemiallisten prosessien aikaansaamaa tunnetta siitä, että itse muka päättelisimme jotain? Palailen näihin teemoihin tarkemmin tulevaisuudessa - jos Luoja suo ja me elämme.