"Uusi testamentti on väärennetty!". Tämä "uskontunnustus" yhdistää islaminuskoisia DaVinci-koodin innoittamiin salaliittoteoreetikoihin. Se on myös monen älykkään ateistin ja agnostikon uskonkappale, jonka ylle ripustetaan kivuttomasti vaikkapa Raamatun rinnastaminen Kalevalaan. En tiedä, ollaanko tietoisia siitä, että useat wikipediankin mukaan merkittävät tutkijat, kuten A. N. Sherwin-White, F.F. Bruce, John Wenham, Gary Habermas ja John A.T. Robinson pitävät Uuden testamentin kirjoja ja sen kuvaamia tapahtumia suuressa määrin luotettavina (1). F.F. Brucen "olemmekin tavanneet" aiemmassa kirjoituksessani.
Liian helposti tällaiset tutkijat ohitetaan vedoten tutkijan oletettuun vakaumukseen. Tässä suhteessa mielenkiintoinen tapaus tuossa ylläluettelemassani listassa on viimeeksi mainittu, John A.T. Robinson.
Tämä Englannin anglikaanisen kirkon piispa aiheutti skandaalin 1960-luvulla kirjoittamalla pari kirjaa, joissa hän kielsi kaikki kristillisen uskon perusteet. "Meidän tulisi luopua koko kristillisen uskon rakennelmasta ja sen mukana ylimalkaan kaikesta uskosta Jumalaan". Myöskään "supranaturalistinen määräily", joka ilmenee käskyissä, ei hänen mukaansa enää sovi nykyajan täysi-ikäiselle ihmiselle (2). Tämä mies ei minusta vaikuta erityisen vakaumukselliselta kristityltä vaan pikemminkin ateistilta.
Robinson kohahdutti uudestaan 1976. Kirjassaan Redating the New Testament hän kiinnittää huomion mm. siihen, ettei UT:ssa viitata lainkaan keisari Neron vainoihin v.64 jKr. ja Jaakobin, Herran veljen mestaamiseen v.62 jKr. Ei löydy viitteitä v.66 jKr. alkaneeseen juutalaiskapinaan, eikä liioin Jerusalemin hävityksestä v.70jKr (Jeesuksen ennustusta lukuunottamatta) (3). Hän ajoittaa Markuksen 45-60, Matteuksen 40-60+, Luukkaan 57-60+ ja Johanneksen mahdollisesti 40-65+ kirjoitetetuiksi. Muutkin UT:n kirjat hän ajoitti kirjoitetuiksi 47-65. Näin siis kirjoitti tämä sama mies, joka kiisti Jumalan olemassaolon ylipäätään! Ravistelevaa ennakkoluulottomuutta tässäkin suhteessa.
Toki on niitäkin tutkijoita, jotka ajoittavat UT:n kirjoja jonkun verran myöhemmäksi. Minkäänlaista pakottavaa syytä tähän ei kuitenkaan ole, ne ovat näkemyksiä toisten näkemysten joukossa. Voi myös miettiä, eikö tutkijan oma maailmankuva ja vakaumus näy myös kaikkein kriittisimpien tutkijoiden näkemyksissä?
Itse olen pohdiskellut, että näinköhän monen tutkijan hinku sijoittaa esim. evankeliumit mahdollisimman myöhäisiksi liittyy nimenomaan heidän maailmankuvaansa. Heidän maailmankuvassaan ei ole tilaa yliluonnolliselle Jeesukselle, joka olisi oikeasti voinut tehdä ihmeitä, joka olisi voinut ennustaa Jerusalemin hävityksen, ja jonka Jumala olisi voinut herättää kuolleista. Koska evankeliumit kuitenkin kertovat tällaisista asioista, niiden täytyy olla myöhäisiä. Ja koska ne ovat myöhäisiä, ne asiat, josta ne kertovat ovat väistämättä epäluotettavia. Vakuuttavan kaunista kehäpäättelyä.
Näitä Raamatuntutkimuksen metodeja on kritisoinut vuosien saatossa monikin, mm. entinen ateisti C.S. Lewis (4). Viimeimmäksi painavan suomalaisen puheenvuoron aiheesta on esittänyt Helsingin yliopiston dosentti, Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka vasta ilmestyneessä kirjassaan Usko, tiede ja Raamattu. Hän tykittää kovia väitteitä. Hänen mukaansa hyvinkin älykkäät ihmiset ateistisen raamattukritiikin piirissä perustelevat mielipiteitään kritiikittä typeristä perusoletuksista käsin ja päätyvät itsepetokseen.
Tuo kirja pitänee ottaa luettavien listalle. Sillä välin voipi käydä vilkaisemassa Tapio Puolimatkan haastattelua Uusi Tie -lehdessä.
Niin - entä se väärennös asia? UT:ta koskeva keskustelua tiedepiireissä käydään sen luotettavuudesta, mutta edes kriittisimmätkään UT:n tutkijat eivät väitä, että meillä oleva UT olisi olennaisesti muuttunut siihen nähden, mitä se oli silloin kun se kirjoitettiin. Ei ole tarjolla luotettavampaa tietoa siitä, kuka Jeesus oli ja mitä hän opetti. On melkoinen etuoikeus, että nuo varhaisimmat hänestä kertovat dokumentit, joita voi perustellusti pitää luotettavina, ovat vapaasti kaikkien saatavilla heidän omalla kielellään.
1 http://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_testamentti
2 Kirjat ovat John A.T.Robinson, Honest to God 1963 sekä The New Reformation 1965. Tarkemman viitteen osalta viittaan Risto Santalan Kristinuskon juuret II -kirjaan (1985), s. 45.
3 Syy miksi monet tutkijat ajoittaa evankeliumit v. 70jKr jälkeisiksi on ymmärtääkseni nimenomaan tuo ennustus Jerusalemin hävityksestä. Tämä "tabu" olisi ehkä kuitenkin jo syytä hylätä, sillä juutalaiset rabbitkin kuten Johanan ben Zakkai pitivät temppelin hävitystä mahdollisena viitaten mm. Daniel 9 ja Sakarja 11:1. Lisäksi historioitsija Josefus raportoi erään Jeesus Ben Ananosin alkaneen julistaa neljä vuotta ennen juutalaiskapinaa, rauhan ja kukoistuksen aikoina: "Ääni huutaa Jerusalemia ja Jumalan huonetta ja koko kansaa vastaan!" ja jatkaneen tätä aina piiritykseen asti. Risto Santala, Kristinuskon juuret II, ss.39-41. Toisekseen: jos Jeesus oli mitä hän väitti olevansa, tuollaisessa ennustuksessa ei ole mitään epäilyttävää.
4 Ks. esim. C.S.Lewis, Entisen ateistin kristillisiä esseitä, essee Moderni teologia ja Raamatunkritiikki. ... sen verran topakkaa tavaraa, että siitä pitänee tehdä joskus paremmalla ajalla oma postaus... :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste epäily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste epäily. Näytä kaikki tekstit
torstai 20. syyskuuta 2007
sunnuntai 2. syyskuuta 2007
Barnabaan evankeliumi ja islam
Tuli aikaisemmin luvatuksi kirjoittaa joskus lisää islamista. Pistetäänpä siis kirjoittaen.
Suomalainen islamilainen sivusto, www.islamopas.com, pitää sivuillaan esillä Muhammad Ata ur-Rahimin kirjoittamaa kirjaa Jeesus, Jumalan profeetta. Hän asettaa sanansa vakuuttavan kuuloisesti. Esipuheessaan hän kertoo kirjastaan: "Tämä teos on 30 vuotta kestäneiden tutkimusten tulos". Kirjan kolmas luku kertoo Barnabaan evankeliumista .
Rahim aloittaa: "Barnabaan evankeliumi on ainoa tiettävästi jäljelle jäänyt Jeesuksen opetuslapsen kirjoittama evankeliumi." Hieman myöhemmin hän jatkaa "Aleksandrian kirkoissa Barnabaan evankeliumi tunnustettiin kanoniseksi evankeliumiksi aina vuoteen 325 j.Kr. saakka. Tiedetään myös, että sitä levitettiin Jeesuksen syntymän jälkeisillä 1. ja 2. vuosisadalla Iranuksen (130 - 200 j.Kr.) kirjoitusten mukana. Iranus oli kirjoittanut puolustaakseen Jumalan ykseyttä. Hän asettui myös vastustamaan Paavalia, jota hän syytti roomalaisten pakanauskonnon ja platonisen filosofian sulauttamisesta Jeesuksen alkuperäisiin opetuksiin. Hän käytti
lukuisia lainauksia Barnabaan evankeliumista näkemystensä tukena."
Rahim ei anna kirjallisuusviitteitä väitteidensä tueksi. Näin hän ei paljasta mihin kohtiin hän tarkalleen viittaa. Jo näistä lyhyistä viittauksista käy ilmi kirjoittajan suhtautuminen Barnabaan evankeliumiin. Hän pitää sitä ylivoimaisesti parhaana säilyneenä aikalaisen kirjoittamana tekstinä Jeesuksesta.
Mitä sanovat tutkijat? He, joukossa myös useita muslimitutkijoita, pitävät Barnabaan evankeliumia keskiaikaisena väärennöksenä. Siitä ei ole olemassa 1500-lukua vanhempia kappaleita. [ks. mm. wikipedia]. Samuel Green osoittaa vastineessaan Rahimin kirjoitukseen melko yksityiskohtaisesti, miksi Barnabaan evankeliumi on hänen mielestään keskiaikainen väärennös. Sitä, että Barnabaan evankeliumi on väärennös, puoltavat mm. monet siinä löytyvät asiavirheet: Jeesuksen kerrotaan purjehtineen sisämaan kaupunkiin ja sanotaan syntyneen Pontius Pilatuksen aikana (26jKr.!). Silminnäkijä, tai edes lähimainkaan paikallinen aikalainen ei tekisi sellaisia virheitä kuin Barnabaan evankeliumin kirjoittaja. Hän ei myöskään tuntunut olevan tietoinen siitä, että sana "kristus" on kreikankielinen käännös sanasta "voideltua" tarkoittavasta sanasta "messias".
Niinpä minulle jääkin epäselväksi, mitä islamoppaan esilläpitämän kirjan kirjoittaja Rahim on tehnyt ne 30 vuotta, joista hän kirjansa kiittelevässä esipuheessa mainitsee. Hänen tietämyksensä joutuu erittäin kyseenalaiseksi. Varjo lankeaa myös hänen tarkoitusperiensä ja keinojensa ylle - eikö 30:ssa vuodessa olisi voinut tarkistaa edes joidenkin tietojen paikkaansa pitävyyttä, vai oliko tarkoitus alunperinkin tehdä vain propagandaa?
Osaltaan tämä suomalainen islamopaskin on pitämässä huolta siitä, että muslimien tiedot kristinuskosta ja sen perusteista säilyvät tämäntasoisina ja värittyneinä. Niille, jotka totuutta janoavat, on Jeesuksen saarnaama todellinenkin Evankeliumi tarjolla. Jeesus vakuutti: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh.8:31,32
T o t u u s on tekevä teidät vapaiksi . . .
ps. ks. myös muut islam-aiheiset postaukset
Suomalainen islamilainen sivusto, www.islamopas.com, pitää sivuillaan esillä Muhammad Ata ur-Rahimin kirjoittamaa kirjaa Jeesus, Jumalan profeetta. Hän asettaa sanansa vakuuttavan kuuloisesti. Esipuheessaan hän kertoo kirjastaan: "Tämä teos on 30 vuotta kestäneiden tutkimusten tulos". Kirjan kolmas luku kertoo Barnabaan evankeliumista .
Rahim aloittaa: "Barnabaan evankeliumi on ainoa tiettävästi jäljelle jäänyt Jeesuksen opetuslapsen kirjoittama evankeliumi." Hieman myöhemmin hän jatkaa "Aleksandrian kirkoissa Barnabaan evankeliumi tunnustettiin kanoniseksi evankeliumiksi aina vuoteen 325 j.Kr. saakka. Tiedetään myös, että sitä levitettiin Jeesuksen syntymän jälkeisillä 1. ja 2. vuosisadalla Iranuksen (130 - 200 j.Kr.) kirjoitusten mukana. Iranus oli kirjoittanut puolustaakseen Jumalan ykseyttä. Hän asettui myös vastustamaan Paavalia, jota hän syytti roomalaisten pakanauskonnon ja platonisen filosofian sulauttamisesta Jeesuksen alkuperäisiin opetuksiin. Hän käytti
lukuisia lainauksia Barnabaan evankeliumista näkemystensä tukena."
Rahim ei anna kirjallisuusviitteitä väitteidensä tueksi. Näin hän ei paljasta mihin kohtiin hän tarkalleen viittaa. Jo näistä lyhyistä viittauksista käy ilmi kirjoittajan suhtautuminen Barnabaan evankeliumiin. Hän pitää sitä ylivoimaisesti parhaana säilyneenä aikalaisen kirjoittamana tekstinä Jeesuksesta.
Mitä sanovat tutkijat? He, joukossa myös useita muslimitutkijoita, pitävät Barnabaan evankeliumia keskiaikaisena väärennöksenä. Siitä ei ole olemassa 1500-lukua vanhempia kappaleita. [ks. mm. wikipedia]. Samuel Green osoittaa vastineessaan Rahimin kirjoitukseen melko yksityiskohtaisesti, miksi Barnabaan evankeliumi on hänen mielestään keskiaikainen väärennös. Sitä, että Barnabaan evankeliumi on väärennös, puoltavat mm. monet siinä löytyvät asiavirheet: Jeesuksen kerrotaan purjehtineen sisämaan kaupunkiin ja sanotaan syntyneen Pontius Pilatuksen aikana (26jKr.!). Silminnäkijä, tai edes lähimainkaan paikallinen aikalainen ei tekisi sellaisia virheitä kuin Barnabaan evankeliumin kirjoittaja. Hän ei myöskään tuntunut olevan tietoinen siitä, että sana "kristus" on kreikankielinen käännös sanasta "voideltua" tarkoittavasta sanasta "messias".
Niinpä minulle jääkin epäselväksi, mitä islamoppaan esilläpitämän kirjan kirjoittaja Rahim on tehnyt ne 30 vuotta, joista hän kirjansa kiittelevässä esipuheessa mainitsee. Hänen tietämyksensä joutuu erittäin kyseenalaiseksi. Varjo lankeaa myös hänen tarkoitusperiensä ja keinojensa ylle - eikö 30:ssa vuodessa olisi voinut tarkistaa edes joidenkin tietojen paikkaansa pitävyyttä, vai oliko tarkoitus alunperinkin tehdä vain propagandaa?
Osaltaan tämä suomalainen islamopaskin on pitämässä huolta siitä, että muslimien tiedot kristinuskosta ja sen perusteista säilyvät tämäntasoisina ja värittyneinä. Niille, jotka totuutta janoavat, on Jeesuksen saarnaama todellinenkin Evankeliumi tarjolla. Jeesus vakuutti: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh.8:31,32
T o t u u s on tekevä teidät vapaiksi . . .
ps. ks. myös muut islam-aiheiset postaukset
maanantai 20. elokuuta 2007
Pakenetko?
Olet tuntenut Kaikkivaltiaan viitanliepeen lempeän kosketuksen. Olet nähnyt Hänen enkelinsä iskevän sinulle silmää. Syvissä vesissä olet aavistanut ne käsivarret, jotka sinua kannattavat (1). Ja nyt, nytkö tahdot kieltää, paeta ja juosta karkuun? Mitä oikein ajattelet?
Pakomatkallasi puet kunnian viittaa fiiliksille, metkoille sattumille ja sisäiselle voimallesi, joka auttoi jaksamaan. Tahdot uskoa niin... tahdot uskoa, ettei Häntä ole, ettei Häntä kiinnosta... sinä. Yrität kovasti, välillä melkein onnistutkin, mutta epäilet silti. Olet nähnyt liikaa.
Nyt pelkäät. Pelkäät, koska oikein aavistat: kannoillasi on Kaikkivaltias (2). Ennen karkumatkaasi olet ollut Hänen. Hän haluaa sinut takaisin.
Mitä oikein kuvittelet? Luulitko todella pääseväsi karkuun? Minne voit mennä, missä Hän ei sinua näkisi? Minne piiloutuisit, mistä Hän ei sinua löytäisi (3)? Joona yritti, mutta ei päässyt pakoon (4).
Sinun saalistajasi on täydellinen hyvyys ja rakkaus (5). Se kai sinua hirvittääkin - kirkkaassa valossahan näkyvä oma lika inhottaa. Hyvä Paimen kuitenkin haluaa sinut juuri tuollaisena - hän haluaa hoitaa ja pestä (6).
Joko ymmärrät miltä näytät? Olet resuinen pakeneva lammas, joka puokkoilee Paimentaan karkuun kohti louhikkoa ja suden suuta. Ehkä oletkin jo pudonnut rotkoon ja olet pulassa, josta et yksin selviä (7).
Lopeta jo pakomatkasi. Pysähdy. Anna Paimenen taas löytää sinut, nostaa sinut hartioilleen, hoitaa ja pestä. Sinä, työn ja kuormien, pakomatkasikin uuvuttama - Hänen luonaan saat levätä (8).
Et voi hävitä mitään. Voit voittaa kaiken.
1: 5.Moos.33:27
2: Jaak.4:5
3: Ps.139:7-13
4: Joona
5: 1.Joh.4:16
6: Hes.34:11-13
7: Matt.18:12-14
8: Matt.11:28-30
Pakomatkallasi puet kunnian viittaa fiiliksille, metkoille sattumille ja sisäiselle voimallesi, joka auttoi jaksamaan. Tahdot uskoa niin... tahdot uskoa, ettei Häntä ole, ettei Häntä kiinnosta... sinä. Yrität kovasti, välillä melkein onnistutkin, mutta epäilet silti. Olet nähnyt liikaa.
Nyt pelkäät. Pelkäät, koska oikein aavistat: kannoillasi on Kaikkivaltias (2). Ennen karkumatkaasi olet ollut Hänen. Hän haluaa sinut takaisin.
Mitä oikein kuvittelet? Luulitko todella pääseväsi karkuun? Minne voit mennä, missä Hän ei sinua näkisi? Minne piiloutuisit, mistä Hän ei sinua löytäisi (3)? Joona yritti, mutta ei päässyt pakoon (4).
Sinun saalistajasi on täydellinen hyvyys ja rakkaus (5). Se kai sinua hirvittääkin - kirkkaassa valossahan näkyvä oma lika inhottaa. Hyvä Paimen kuitenkin haluaa sinut juuri tuollaisena - hän haluaa hoitaa ja pestä (6).
Joko ymmärrät miltä näytät? Olet resuinen pakeneva lammas, joka puokkoilee Paimentaan karkuun kohti louhikkoa ja suden suuta. Ehkä oletkin jo pudonnut rotkoon ja olet pulassa, josta et yksin selviä (7).
Lopeta jo pakomatkasi. Pysähdy. Anna Paimenen taas löytää sinut, nostaa sinut hartioilleen, hoitaa ja pestä. Sinä, työn ja kuormien, pakomatkasikin uuvuttama - Hänen luonaan saat levätä (8).
Et voi hävitä mitään. Voit voittaa kaiken.
1: 5.Moos.33:27
2: Jaak.4:5
3: Ps.139:7-13
4: Joona
5: 1.Joh.4:16
6: Hes.34:11-13
7: Matt.18:12-14
8: Matt.11:28-30
sunnuntai 22. heinäkuuta 2007
Kärsimyksen ongelmasta
Ongelma
Voiko Jumala todella olla kaikkivaltias ja hyvä, koska maailmassa on niin paljon kärsimystä? Jos hän olisi hyvä, hän tahtoisi poistaa kärsimyksen. Jos hän olisi kaikkivaltias, mikään ei estäisi häntä tekemästä sitä. Onko siis niin, ettei Jumala ole hyvä tai kaikkivaltias, tai kumpaakaan?
Johdanto
Kysymys ei selkeästikään ole helpoimmasta päästä. Tuskin sitä muutoin olisikaan pohdittu vuosituhansia. En tiedä onko kristinuskollakaan tarjota kaikkia ihmisiä kaikilla tavoilla tyydyttävää vastausta kärsimyksen ongelmaan, mutta kristinuskon vastaus on mielestäni paras, jonka olen tähän mennessä kuullut. Lisäksi on hyvä muistaa, että ateismi hävittää koko ongelman; jos kielletään j/Jumalan olemassaolo, meiltä häviää samalla moraalistandardi, hyvän ja pahan mittapuu, ja huomaamme pettyneen kaksivuotiaan tavoin kiukuttelevamme siksi, että todellisuus ja subjektiiviset mieltymyksemme ovat ristiriidassa. Koetanpa nyt muotoilla kristinuskon vastauksen sellaisena kuin sen näen.
Onko kärsimys Jumalan syytä?
Minusta kaikki lähtee siitä, että Jumala loi hyvän maailman. Hänen alkuperäisessä maailmassaan ei tätä kysymystä olisi tarvinnut kysyä. Kuitenkin ihminen, jonka ei ollut mikään pakko langeta syntiin, lankesi. Aivan niinkuin meidänkään ei olisi mikään pakko puhua pahaa lähimmäisestämme tai laiminlyödä tilaisuutta tehdä hyvää - ja kuitenkin teemme niin. Ihminen, Aadam, sinä ja minä, ei suostunut paikallensa ja luomakunnan tasapaino järkkyi. Maa on takiamme kirottu, se kasvaa meille orjantappuraa ja ohdaketta (1.Moos.3:17,18). Ja minusta on turha jupista, etten se minä ollut, se oli Aadam tai Eeva. Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka uskoo, että olisi selviytynyt tilanteesta Aadamia ja Eevaa paremmin!
Tällainen on maailma, me tiedämme sen ja meidän on elettävä sen kanssa. Jumala on antanut meille mahdollisuuden valita, ja kovin usein valitsemme sen, mikä on itselle tai toisille vahingollista. Kyllä, Jumala periaatteessa voisi puuttua aina peliin ja peruuttaa huonon valintamme. Mutta missä olisi enää todellinen vapaus valita? Hyvä vaihtoehto A ja huono B, jonka valitsemisen Jumala estää tai peruuttaa. Öööö... taidanpa vapaasti valita A:n? Nähdäkseni joko olemme robotteja tai muuten kyvyttömiä todelliseen vapauteen ja vastuuseen, tai sitten voimme valita myös väärin. Voimmeko syyttää vääristä valinnoistamme muita kuin itseämme? Eikö Jumala olisi voinut tehdä meistä taipuvaisempia hyvään? Ehkä hän tekikin - mikä estää meitä valitsemasta hyvin ja oikein? Eikö hän antanut omantunnon meitä syyttämään ja kannustamaankin, eikö hän antanut Sanaansa, sanansaattajiaan ja paimeniaan meitä ohjaamaan? Eikö hän peräti itse astunut luomakuntaansa näyttämään tien kärsimysten läpi, ja eikö hän yhä Puolustajassa, Lohduttajassa ole kanssamme ja auta meitä hyvään?
Jos syy on ihmisen, onko kärsimys siis rangaistusta?
Ei niin, että ajattelisin pahan ja kärsimyksen olevan rangaistuksenomaista palkkaa teoistamme. En usko, että voisimme silti sanoa, että Jumala menettelisi väärin viattomintakaan meistä kohtaan salliessaan suurenkin kärsimyksen kohdata. Ihmetellä, kanssamurehtia ja kysellä toki saamme, ja varmasti kuitenkin itse ansaitsisimme tuollaisen kohtalon paljon ennen häntä. Mutta miksi toiset, miksi melko viattomatkin kärsivät, miksen minä, mikseivät ne (me) pahat ihmiset? Näen tämän olevan seurausta tuosta mahdollisuudestamme valita. Jos Antti ottaa maasta kiven ja päättää kumauttaa Joukon pään halki, ei Jumala voi samaan aikaan sallia valinnan mahdolliisuutta ja estää säännönmukaisesti tätä pahaa toteutumasta. Jos päätämme räjäyttää itsemme torilla, monia ihmisiä kuolee ja haavoittuu. Ihmisen paha valinta ja sen seuraus, mittakaava vaihtelee pienestä valtavaan.
No entäs luonnonkatastrofit?
Jokseenkin sama on sovellettavissa luonnonilmiöihin. Me tiedämme, että tulivuori voi purkautua, ja otamme tietoisen riskin, jos rakennamme talon kraatterin reunalle tai tulivuoren juurelle. Tiedämme, että tietyillä alueilla riesana ovat tulvat, toisaalla kuivuus; tiedämme, että kulkemiseen autolla, laivalla ja lentokoneella liittyy riskejä. Otamme tietoisen riskin valitessamme asuinpaikkamme, kulkuneuvomme tms. Maailma on tällainen kuin on, emmekä ehkä siihenkään täysin syyttömiä (viittaan paitsi syntiinlankeemukseen, myös ihmisen valitsemiin toimiin luonnon tuhoamiseksi). Tiedämme, että täällä on vaaransa, teemme valintamme, ja joskus murheellisia asioita todella tapahtuu.
Eikö Jumala lainkaan puutu asioihin?
Ja voimmeko sanoa, ettei Jumala todella näitä asioita lainkaan estä? Muistan kuulleeni vedenalaisista maanjäristyksistä, joista ei seurannutkaan tsunamia. Muistan kuulleeni lentokentän seinään ajaneesta pommiautosta, joka ei räjähtänytkään, räjähdevyöstä, joka olikin suutari. Joskus kivi kirpoaa Antin kädestä omaan jalkaan ja Joukon pää säästyy. Itse olin vauvana kopassa auton takapenkillä, ei silloin ollut turvaistuimia tai edes turvavöitä takana. Kohta auto suistui liukkaalla tieltä, osui kiveen, puuhun ja meni katon kautta ympäri. Vähän ennen kolaria olin alkanut itkeä, ja äiti oli ottanut minut kohta ympäri autoa paiskautuvasta kopasta syliinsä. Auto oli kuin parkkeerattu lumipenkan päälle, ja silminnäkijä epäili nähneensä enkeleitä, kun vanhempani astuivat vahingoittumattomina ulos autosta minä sylissään, veljeni äitini mahassa. Kyllä Jumala puuttuu asioihin, luultavasti paljon enemmän kuin luulemmekaan.
Kärsimyksen ongelman lopullinen ratkaisu
Todella uskon, että Jumala tulee vielä ratkaisemaan pahuuden ja kärsimyksen ongelman pistämällä sille pisteen, hieman niin kuin toivomme. Minä ymmärrän, että se on silloin todellakin loppu, "...suru ja synti on hellittänyt, rauha vain virtaa niin sanotaan...". Taivaassa hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet, eikä tuskaa ole enää oleva. Tätä taivasosuutta Jumala tarjoaa jokaiselle, ja näkisin, että sen kaiken muun hyvän ohella mitä häneltä saamme, ikuinen ja ääretön autuus (jota emme millään muotoa ansaitse) on kelpo kompensaatio suurestakin, mutta silti äärellisestä kärsimyksestä.
Jumala tuntee ihmisen tuskan
Minä en osaa kuvitella Jeesuksen ristinkuolemaa täydellisempää vastausta kärsimyksen ongelmaan. Hän tyhjensi itsensä, otti orjan muodon, astui alas ja tuli tuntemaan kärsimyksen nahoissaan. Näin hän samalla lunasti meidät niin, ettei meidän tarvitse kärsiä ikuisuutta. Mutta seuraajilleen hän ei luvannut helppoa tämänpuoleista elämää, vaan kärsimystä, ristin. Näin kärsimyksissämme saamme tietää, että hän kärsii kanssamme, ja että tuska tulee vaihtumaan iloon.
Johtopäätös
Kristinusko opettaa, että Jumala loi maailman, jossa ei ollut kärsimystä. Kärsimys on seurausta valinnoistamme ja toisten ihmisten valinnoista, ja siten siitä on vastuussa ennenkaikkea ihminen. Jumala on kuitenkin astunut alas rinnallemme ja osallistunut kärsimyksiimme ja samalla lunastanut meidät vapaiksi meille kuuluvasta rangaistuksesta. Hän tulee myös lopettamaan kärsimyksen ja poistamaan pahan. Se, miksi loppu ei tule vielä, on armoa. Vielä on niitä, joille annetaan mahdollisuus katua ja saada synnit anteeksi Kristuksessa.
Epilogi
Kutakuinkin tällaisen vastauksen ajattelen saaneeni kristinuskolta kärsimyksen ongelmaan.
Lähestymistapani on jossain määrin ihmisnäkökulmasta. Tiedostan, etten ottanut kantaa siihen, olisiko Jumalan alunperin pitänyt olla luomatta mitään, tai mistä paha (Saatanalle) alunperin pälkähti päähän. Mitä tulee ensimmäiseen kysymykseen, en osaa kuvitella tilaa jossa mitään ei olisi luotu ja toisekseen en usko, että minusta olisi Jumalaa neuvomaan näissä luomisasioissa. Vastaus toiseen liittynee kenties jotenkin ylpeyteen, mutta tiedä sitten, ei Raamattukaan siitä sen kummemmin kerro. Kuitenkin, kun maailma otetaan sellaisena kuin se on, näkisin että Raamatun ilmoittama kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi olla, ja on olemassa, vaikka maailmassa onkin kärsimystä ja pahaa.
Oma lukunsa on sitten se, kuinka kohdata kärsivä ihminen. En usko, että paras ratkaisu on alkaa esitelmöimään hänelle erilaisista kärsimyksen ongelman ratkaisuista. Varmasti parempi on istua vierelle hiljaa, tai kulkea hänen rinnallaan se toinenkin virsta.
Paljon sanoja. Suokoon Jumala, etteivät olisi aivan turhia.
Voiko Jumala todella olla kaikkivaltias ja hyvä, koska maailmassa on niin paljon kärsimystä? Jos hän olisi hyvä, hän tahtoisi poistaa kärsimyksen. Jos hän olisi kaikkivaltias, mikään ei estäisi häntä tekemästä sitä. Onko siis niin, ettei Jumala ole hyvä tai kaikkivaltias, tai kumpaakaan?
Johdanto
Kysymys ei selkeästikään ole helpoimmasta päästä. Tuskin sitä muutoin olisikaan pohdittu vuosituhansia. En tiedä onko kristinuskollakaan tarjota kaikkia ihmisiä kaikilla tavoilla tyydyttävää vastausta kärsimyksen ongelmaan, mutta kristinuskon vastaus on mielestäni paras, jonka olen tähän mennessä kuullut. Lisäksi on hyvä muistaa, että ateismi hävittää koko ongelman; jos kielletään j/Jumalan olemassaolo, meiltä häviää samalla moraalistandardi, hyvän ja pahan mittapuu, ja huomaamme pettyneen kaksivuotiaan tavoin kiukuttelevamme siksi, että todellisuus ja subjektiiviset mieltymyksemme ovat ristiriidassa. Koetanpa nyt muotoilla kristinuskon vastauksen sellaisena kuin sen näen.
Onko kärsimys Jumalan syytä?
Minusta kaikki lähtee siitä, että Jumala loi hyvän maailman. Hänen alkuperäisessä maailmassaan ei tätä kysymystä olisi tarvinnut kysyä. Kuitenkin ihminen, jonka ei ollut mikään pakko langeta syntiin, lankesi. Aivan niinkuin meidänkään ei olisi mikään pakko puhua pahaa lähimmäisestämme tai laiminlyödä tilaisuutta tehdä hyvää - ja kuitenkin teemme niin. Ihminen, Aadam, sinä ja minä, ei suostunut paikallensa ja luomakunnan tasapaino järkkyi. Maa on takiamme kirottu, se kasvaa meille orjantappuraa ja ohdaketta (1.Moos.3:17,18). Ja minusta on turha jupista, etten se minä ollut, se oli Aadam tai Eeva. Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka uskoo, että olisi selviytynyt tilanteesta Aadamia ja Eevaa paremmin!
Tällainen on maailma, me tiedämme sen ja meidän on elettävä sen kanssa. Jumala on antanut meille mahdollisuuden valita, ja kovin usein valitsemme sen, mikä on itselle tai toisille vahingollista. Kyllä, Jumala periaatteessa voisi puuttua aina peliin ja peruuttaa huonon valintamme. Mutta missä olisi enää todellinen vapaus valita? Hyvä vaihtoehto A ja huono B, jonka valitsemisen Jumala estää tai peruuttaa. Öööö... taidanpa vapaasti valita A:n? Nähdäkseni joko olemme robotteja tai muuten kyvyttömiä todelliseen vapauteen ja vastuuseen, tai sitten voimme valita myös väärin. Voimmeko syyttää vääristä valinnoistamme muita kuin itseämme? Eikö Jumala olisi voinut tehdä meistä taipuvaisempia hyvään? Ehkä hän tekikin - mikä estää meitä valitsemasta hyvin ja oikein? Eikö hän antanut omantunnon meitä syyttämään ja kannustamaankin, eikö hän antanut Sanaansa, sanansaattajiaan ja paimeniaan meitä ohjaamaan? Eikö hän peräti itse astunut luomakuntaansa näyttämään tien kärsimysten läpi, ja eikö hän yhä Puolustajassa, Lohduttajassa ole kanssamme ja auta meitä hyvään?
Jos syy on ihmisen, onko kärsimys siis rangaistusta?
Ei niin, että ajattelisin pahan ja kärsimyksen olevan rangaistuksenomaista palkkaa teoistamme. En usko, että voisimme silti sanoa, että Jumala menettelisi väärin viattomintakaan meistä kohtaan salliessaan suurenkin kärsimyksen kohdata. Ihmetellä, kanssamurehtia ja kysellä toki saamme, ja varmasti kuitenkin itse ansaitsisimme tuollaisen kohtalon paljon ennen häntä. Mutta miksi toiset, miksi melko viattomatkin kärsivät, miksen minä, mikseivät ne (me) pahat ihmiset? Näen tämän olevan seurausta tuosta mahdollisuudestamme valita. Jos Antti ottaa maasta kiven ja päättää kumauttaa Joukon pään halki, ei Jumala voi samaan aikaan sallia valinnan mahdolliisuutta ja estää säännönmukaisesti tätä pahaa toteutumasta. Jos päätämme räjäyttää itsemme torilla, monia ihmisiä kuolee ja haavoittuu. Ihmisen paha valinta ja sen seuraus, mittakaava vaihtelee pienestä valtavaan.
No entäs luonnonkatastrofit?
Jokseenkin sama on sovellettavissa luonnonilmiöihin. Me tiedämme, että tulivuori voi purkautua, ja otamme tietoisen riskin, jos rakennamme talon kraatterin reunalle tai tulivuoren juurelle. Tiedämme, että tietyillä alueilla riesana ovat tulvat, toisaalla kuivuus; tiedämme, että kulkemiseen autolla, laivalla ja lentokoneella liittyy riskejä. Otamme tietoisen riskin valitessamme asuinpaikkamme, kulkuneuvomme tms. Maailma on tällainen kuin on, emmekä ehkä siihenkään täysin syyttömiä (viittaan paitsi syntiinlankeemukseen, myös ihmisen valitsemiin toimiin luonnon tuhoamiseksi). Tiedämme, että täällä on vaaransa, teemme valintamme, ja joskus murheellisia asioita todella tapahtuu.
Eikö Jumala lainkaan puutu asioihin?
Ja voimmeko sanoa, ettei Jumala todella näitä asioita lainkaan estä? Muistan kuulleeni vedenalaisista maanjäristyksistä, joista ei seurannutkaan tsunamia. Muistan kuulleeni lentokentän seinään ajaneesta pommiautosta, joka ei räjähtänytkään, räjähdevyöstä, joka olikin suutari. Joskus kivi kirpoaa Antin kädestä omaan jalkaan ja Joukon pää säästyy. Itse olin vauvana kopassa auton takapenkillä, ei silloin ollut turvaistuimia tai edes turvavöitä takana. Kohta auto suistui liukkaalla tieltä, osui kiveen, puuhun ja meni katon kautta ympäri. Vähän ennen kolaria olin alkanut itkeä, ja äiti oli ottanut minut kohta ympäri autoa paiskautuvasta kopasta syliinsä. Auto oli kuin parkkeerattu lumipenkan päälle, ja silminnäkijä epäili nähneensä enkeleitä, kun vanhempani astuivat vahingoittumattomina ulos autosta minä sylissään, veljeni äitini mahassa. Kyllä Jumala puuttuu asioihin, luultavasti paljon enemmän kuin luulemmekaan.
Kärsimyksen ongelman lopullinen ratkaisu
Todella uskon, että Jumala tulee vielä ratkaisemaan pahuuden ja kärsimyksen ongelman pistämällä sille pisteen, hieman niin kuin toivomme. Minä ymmärrän, että se on silloin todellakin loppu, "...suru ja synti on hellittänyt, rauha vain virtaa niin sanotaan...". Taivaassa hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet, eikä tuskaa ole enää oleva. Tätä taivasosuutta Jumala tarjoaa jokaiselle, ja näkisin, että sen kaiken muun hyvän ohella mitä häneltä saamme, ikuinen ja ääretön autuus (jota emme millään muotoa ansaitse) on kelpo kompensaatio suurestakin, mutta silti äärellisestä kärsimyksestä.
Jumala tuntee ihmisen tuskan
Minä en osaa kuvitella Jeesuksen ristinkuolemaa täydellisempää vastausta kärsimyksen ongelmaan. Hän tyhjensi itsensä, otti orjan muodon, astui alas ja tuli tuntemaan kärsimyksen nahoissaan. Näin hän samalla lunasti meidät niin, ettei meidän tarvitse kärsiä ikuisuutta. Mutta seuraajilleen hän ei luvannut helppoa tämänpuoleista elämää, vaan kärsimystä, ristin. Näin kärsimyksissämme saamme tietää, että hän kärsii kanssamme, ja että tuska tulee vaihtumaan iloon.
Johtopäätös
Kristinusko opettaa, että Jumala loi maailman, jossa ei ollut kärsimystä. Kärsimys on seurausta valinnoistamme ja toisten ihmisten valinnoista, ja siten siitä on vastuussa ennenkaikkea ihminen. Jumala on kuitenkin astunut alas rinnallemme ja osallistunut kärsimyksiimme ja samalla lunastanut meidät vapaiksi meille kuuluvasta rangaistuksesta. Hän tulee myös lopettamaan kärsimyksen ja poistamaan pahan. Se, miksi loppu ei tule vielä, on armoa. Vielä on niitä, joille annetaan mahdollisuus katua ja saada synnit anteeksi Kristuksessa.
Epilogi
Kutakuinkin tällaisen vastauksen ajattelen saaneeni kristinuskolta kärsimyksen ongelmaan.
Lähestymistapani on jossain määrin ihmisnäkökulmasta. Tiedostan, etten ottanut kantaa siihen, olisiko Jumalan alunperin pitänyt olla luomatta mitään, tai mistä paha (Saatanalle) alunperin pälkähti päähän. Mitä tulee ensimmäiseen kysymykseen, en osaa kuvitella tilaa jossa mitään ei olisi luotu ja toisekseen en usko, että minusta olisi Jumalaa neuvomaan näissä luomisasioissa. Vastaus toiseen liittynee kenties jotenkin ylpeyteen, mutta tiedä sitten, ei Raamattukaan siitä sen kummemmin kerro. Kuitenkin, kun maailma otetaan sellaisena kuin se on, näkisin että Raamatun ilmoittama kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi olla, ja on olemassa, vaikka maailmassa onkin kärsimystä ja pahaa.
Oma lukunsa on sitten se, kuinka kohdata kärsivä ihminen. En usko, että paras ratkaisu on alkaa esitelmöimään hänelle erilaisista kärsimyksen ongelman ratkaisuista. Varmasti parempi on istua vierelle hiljaa, tai kulkea hänen rinnallaan se toinenkin virsta.
Paljon sanoja. Suokoon Jumala, etteivät olisi aivan turhia.
keskiviikko 4. heinäkuuta 2007
Lähteiden luotettavuudesta
Johdanto
Kirjoituksissani (esim. täällä) olen aiemmin moittinut inhimillistä taipumusta rakentaa oma jumalansa omien toiveiden ja mieltymysten mukaiseksi pysähtymättä lainkaan pohtimaan sitä, voisiko se olla totta. Olen peräänkuuluttanut Jumalasta jotain luotettavampaa tietolähdettä.
Olen ajatellut, että jos nyt kerran on Jumala, joka on meidät luonut, hän on saattanut ilmoittaa itsensä. Niin, ei välttämättä - voi ajatella, ettei hän sitä ole tehnyt, mutta silloin emme todellakaan voi varmasti tietää hänestä mitään. Eipä taitaisi olla niin väliksikään - jos hän ei ole tippaakaan kiinnostunut meistä, olisiko meilläkään syytä olla kiinnostuneita hänestä? Kuitenkin se, että tämän universumin luonut mahtava olento tahtoisi olla tekemisissä ihmisen kanssa - se on minusta niin huima mahdollisuus eikä minusta lopulta aivan epäuskottavakaan, että se kannattaa ottaa vakavasti. Jos tälle mahdollisuudelle uhraa vakavan pohdinnan, ei voi hävitä mitään, mutta voi voittaa kaiken. Se vasta mahtaisikin harmittaa, jos tämä mahdollisuus menisi ohitse vain siksi, ettei koskaan viitsinyt kunnolla ajatella koko asiaa.
Niin - minä uskon, että Jumala on Raamatussa puhunut ja ilmoittanut itsensä. Aikomukseni on tätä aihetta myöhemminkin käsitellä ja pohdiskella miksi uskon ilmoituksen olevan juuri Raamattu eikä esim. Koraani, mutta kun koko kakkua en kykene kerralla haukkaamaan, aloitan palasesta, nimittäin evankeliumeiden luotettavuudesta.
Kysymys Uuden testamentin luotettavuudesta on tärkeä siksi, että näiden kirjoitusten kautta tunnemme kristinuskon keskushenkilön, Jeesuksen. Eräs satanisti, jonka kanssa keskustelin väitti kirkon muuttaneen Raamatun sisällön keskiajalla. Myös islamin mukaan Raamattu on väärennetty, ja suosittu Brownin Da Vinci -koodi sekoitti mukaansatempaavan taitavasti faktaa ja fiktiota tästäkin aihepiiristä. Nämä väitteet ovat vakavia, ja jos ne pitäisivät paikkansa arvioisin kristinuskon totuudellisuuden nopeasti uudelleen. Vakavien väitteiden tueksi on tapana esittää todistusaineistoa. Tällä satanistilla ei ollut. Hän pysyi vahvana uskossaan huolimatta tosiasioista.
Evankeliumeiden ajoituksesta
Modernit tutkijat ajoittavat evankeliumit seuraavasti: Matteus 85-90 (jKr), Markus n. 65, Luukas 80-85 sekä Johannes n. 90-100. Perusteita aiemmalle ajoituksellekin on, mm. arvostettu Uuden testamentin tuntija F.F.Bruce (1) ajoittaa Luukkaan kirjoitetuksi 60-70 luvuilla ja Matteuksenkin pian vuoden 70 jälkeen. Vaikka nämä myöhäisemmätkin ajoitukset pitäisivät paikkaansa, niiden kirjoituksen aikaan oli elossa ihmisiä, jotka elivät myös Jeesuksen aikaan ja muistivat Jeesuksen sanoja ja tekoja (2). Historiallisesta näkökulmasta tämä on arvokasta ja rohkaisevaa.
Mikä todistaa tästä aikaisesta olemassaolosta? Moni asia. Mikäli kyseessä olisi mikä tahansa pakanallinen tai sekulaari tekstikokoelma, sen aitous hyväksyttäisiin epäilyksettä. Yksi todiste on kreikankielisten käsikirjoitusten suuri määrä: kokonaisia UT:ta tai sen osia on löydetty yli 5000. Näistä erityisen merkittäviä ovat mm. Codex Vaticanus ja Codex Sinaiticus, jotka ovat 300-luvun alkupuoliskolta, ja sisältävät koko Uuden testamentin (3).
UT verrattuna muut antiikin kirjoitukset
Tämä asettuu perspektiiviin, kun verrataan tilannetta muihin antiikin kirjoituksiin: esim. Caesarin "Gallian sota" on kirjoitettu 58-50 eKr. ja säilyneitä käsikirjoituksia on n. kymmenen, vanhin näistä 800-vuotta Caesarin päivien jälkeen (3). Tacituksen "Annaalien" tilanne on samankaltainen: kirjoitettu n. 100 jKr., varhaisimmat kopiot 800-1000 -luvuilta (4), vanhoja kopioita kymmenkunta. Thucydidesin historian teos on kirjoitettu 460-400 eKr. kopioita 8, aikaisin vuodelta 900 jKr. Herodotuksen historian laita on samalainen, kirjoitettu 488-428 eKr (4). Kukaan klassinen tutkija ei silti kiistä Herodotuksen tai Thucydidesin aitoutta siksi, että väli originaalin ja aikaisimman säilyneen käsikirjoituksen välillä on 1300 vuotta!
Kuten olemme voineet laskea, vastaava aikaero evankeliumeiden suhteen on omaa luokkaansa. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että on säilynyt merkittäviä papyrysfragmentteja 100-200 -luvulta sekä vuoteen 130 jKr. ajoitettu Johanneksen evankeliumin luvun 18 jakeet 31-33 sekä 37 sisältävä fragmentti (4). Tämä viimeksi mainittu on viimeimmäksi (90-100jKr.) kirjoitetusta evankeliumista, ja ilmeisesti teksti on ollut kiertämässä Egyptiä jo 30-40 vuotta kirjoittamisensa jälkeen (fragmentti nimittäin löytyi Egyptistä).
Raamattusitaatit muissa aikaisissa teksteissä
Edelleen, Uuden testamentin tekstejä siteerataan varhaisissa kirjeissä, kuten Barnabaan kirjeessä (n.100jKr.) Klemensin kirjeessä (n.96jKr.), Ignatiuksen kirjeessä (n.115jKr.), Polykarpoksen kirjeessä filippiläisille (n.120jKr.) sekä lukuisissa 200-luvulla kirjoitetussa kirjeissä (5).
Johtopäätös
Sir Frederic G. Kenyon (6), arvostettu antiikin kielten tutkija ja British Museumin pitkäaikainen johtaja on todennut: "Alkuperäisen kirjoittamisen ja varhaisimman säilyneen kirjallisen todistuskappaleen väliaika käy niin pieneksi, ettei sillä ole asiallista merkitystä, ja viimeinen peruste epäilylle, että Raamattu olisi olennaisesti matkallaan muuttunut, on nyt poistunut. Uuden testamentin kirjojen oikeaperäisyyttä samoin kuin niiden yleistä väärentämättömyyttä ja muuttumattomuutta voidaan nyt pitää täysin vahvistettuna."
Näin ollen meillä on mielestäni hyvät perusteet pitää käytössämme olevaa Uutta testamenttia oleellisesti sellaisena, kuin se aikanaan on kirjoitettu. Näin ollen uskon, että tältä osin meillä on järkevät syyt pitää sen kertomuksia Jeesuksen sanoista ja teoista luotettavina.
Lähteet:
1 Wikipedia (englanninkielinen, hakusana F.F.Bruce). Koska itse en ole ammattilainen Raamatuntutkimuksessa, nojaan tässä tähän arvostettuun tutkijaan ja erityisesti hänen teokseensa "The New Testament Documents: Are they reliable?" joka löytyy internetversiona täältä
2 F.F.Bruce: The New Testament Documents: Are they reliable? chapter II
3 ks.ed.
4 ks.ed.
5 ks.ed.
6 Wikipedia (englanninkielinen, hakusanana nimi)
7 F.F.Bruce: The New Testament Documents: Are they reliable? chapter II
Kirjoituksissani (esim. täällä) olen aiemmin moittinut inhimillistä taipumusta rakentaa oma jumalansa omien toiveiden ja mieltymysten mukaiseksi pysähtymättä lainkaan pohtimaan sitä, voisiko se olla totta. Olen peräänkuuluttanut Jumalasta jotain luotettavampaa tietolähdettä.
Olen ajatellut, että jos nyt kerran on Jumala, joka on meidät luonut, hän on saattanut ilmoittaa itsensä. Niin, ei välttämättä - voi ajatella, ettei hän sitä ole tehnyt, mutta silloin emme todellakaan voi varmasti tietää hänestä mitään. Eipä taitaisi olla niin väliksikään - jos hän ei ole tippaakaan kiinnostunut meistä, olisiko meilläkään syytä olla kiinnostuneita hänestä? Kuitenkin se, että tämän universumin luonut mahtava olento tahtoisi olla tekemisissä ihmisen kanssa - se on minusta niin huima mahdollisuus eikä minusta lopulta aivan epäuskottavakaan, että se kannattaa ottaa vakavasti. Jos tälle mahdollisuudelle uhraa vakavan pohdinnan, ei voi hävitä mitään, mutta voi voittaa kaiken. Se vasta mahtaisikin harmittaa, jos tämä mahdollisuus menisi ohitse vain siksi, ettei koskaan viitsinyt kunnolla ajatella koko asiaa.
Niin - minä uskon, että Jumala on Raamatussa puhunut ja ilmoittanut itsensä. Aikomukseni on tätä aihetta myöhemminkin käsitellä ja pohdiskella miksi uskon ilmoituksen olevan juuri Raamattu eikä esim. Koraani, mutta kun koko kakkua en kykene kerralla haukkaamaan, aloitan palasesta, nimittäin evankeliumeiden luotettavuudesta.
Kysymys Uuden testamentin luotettavuudesta on tärkeä siksi, että näiden kirjoitusten kautta tunnemme kristinuskon keskushenkilön, Jeesuksen. Eräs satanisti, jonka kanssa keskustelin väitti kirkon muuttaneen Raamatun sisällön keskiajalla. Myös islamin mukaan Raamattu on väärennetty, ja suosittu Brownin Da Vinci -koodi sekoitti mukaansatempaavan taitavasti faktaa ja fiktiota tästäkin aihepiiristä. Nämä väitteet ovat vakavia, ja jos ne pitäisivät paikkansa arvioisin kristinuskon totuudellisuuden nopeasti uudelleen. Vakavien väitteiden tueksi on tapana esittää todistusaineistoa. Tällä satanistilla ei ollut. Hän pysyi vahvana uskossaan huolimatta tosiasioista.
Evankeliumeiden ajoituksesta
Modernit tutkijat ajoittavat evankeliumit seuraavasti: Matteus 85-90 (jKr), Markus n. 65, Luukas 80-85 sekä Johannes n. 90-100. Perusteita aiemmalle ajoituksellekin on, mm. arvostettu Uuden testamentin tuntija F.F.Bruce (1) ajoittaa Luukkaan kirjoitetuksi 60-70 luvuilla ja Matteuksenkin pian vuoden 70 jälkeen. Vaikka nämä myöhäisemmätkin ajoitukset pitäisivät paikkaansa, niiden kirjoituksen aikaan oli elossa ihmisiä, jotka elivät myös Jeesuksen aikaan ja muistivat Jeesuksen sanoja ja tekoja (2). Historiallisesta näkökulmasta tämä on arvokasta ja rohkaisevaa.
Mikä todistaa tästä aikaisesta olemassaolosta? Moni asia. Mikäli kyseessä olisi mikä tahansa pakanallinen tai sekulaari tekstikokoelma, sen aitous hyväksyttäisiin epäilyksettä. Yksi todiste on kreikankielisten käsikirjoitusten suuri määrä: kokonaisia UT:ta tai sen osia on löydetty yli 5000. Näistä erityisen merkittäviä ovat mm. Codex Vaticanus ja Codex Sinaiticus, jotka ovat 300-luvun alkupuoliskolta, ja sisältävät koko Uuden testamentin (3).
UT verrattuna muut antiikin kirjoitukset
Tämä asettuu perspektiiviin, kun verrataan tilannetta muihin antiikin kirjoituksiin: esim. Caesarin "Gallian sota" on kirjoitettu 58-50 eKr. ja säilyneitä käsikirjoituksia on n. kymmenen, vanhin näistä 800-vuotta Caesarin päivien jälkeen (3). Tacituksen "Annaalien" tilanne on samankaltainen: kirjoitettu n. 100 jKr., varhaisimmat kopiot 800-1000 -luvuilta (4), vanhoja kopioita kymmenkunta. Thucydidesin historian teos on kirjoitettu 460-400 eKr. kopioita 8, aikaisin vuodelta 900 jKr. Herodotuksen historian laita on samalainen, kirjoitettu 488-428 eKr (4). Kukaan klassinen tutkija ei silti kiistä Herodotuksen tai Thucydidesin aitoutta siksi, että väli originaalin ja aikaisimman säilyneen käsikirjoituksen välillä on 1300 vuotta!
Kuten olemme voineet laskea, vastaava aikaero evankeliumeiden suhteen on omaa luokkaansa. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että on säilynyt merkittäviä papyrysfragmentteja 100-200 -luvulta sekä vuoteen 130 jKr. ajoitettu Johanneksen evankeliumin luvun 18 jakeet 31-33 sekä 37 sisältävä fragmentti (4). Tämä viimeksi mainittu on viimeimmäksi (90-100jKr.) kirjoitetusta evankeliumista, ja ilmeisesti teksti on ollut kiertämässä Egyptiä jo 30-40 vuotta kirjoittamisensa jälkeen (fragmentti nimittäin löytyi Egyptistä).
Raamattusitaatit muissa aikaisissa teksteissä
Edelleen, Uuden testamentin tekstejä siteerataan varhaisissa kirjeissä, kuten Barnabaan kirjeessä (n.100jKr.) Klemensin kirjeessä (n.96jKr.), Ignatiuksen kirjeessä (n.115jKr.), Polykarpoksen kirjeessä filippiläisille (n.120jKr.) sekä lukuisissa 200-luvulla kirjoitetussa kirjeissä (5).
Johtopäätös
Sir Frederic G. Kenyon (6), arvostettu antiikin kielten tutkija ja British Museumin pitkäaikainen johtaja on todennut: "Alkuperäisen kirjoittamisen ja varhaisimman säilyneen kirjallisen todistuskappaleen väliaika käy niin pieneksi, ettei sillä ole asiallista merkitystä, ja viimeinen peruste epäilylle, että Raamattu olisi olennaisesti matkallaan muuttunut, on nyt poistunut. Uuden testamentin kirjojen oikeaperäisyyttä samoin kuin niiden yleistä väärentämättömyyttä ja muuttumattomuutta voidaan nyt pitää täysin vahvistettuna."
Näin ollen meillä on mielestäni hyvät perusteet pitää käytössämme olevaa Uutta testamenttia oleellisesti sellaisena, kuin se aikanaan on kirjoitettu. Näin ollen uskon, että tältä osin meillä on järkevät syyt pitää sen kertomuksia Jeesuksen sanoista ja teoista luotettavina.
Lähteet:
1 Wikipedia (englanninkielinen, hakusana F.F.Bruce). Koska itse en ole ammattilainen Raamatuntutkimuksessa, nojaan tässä tähän arvostettuun tutkijaan ja erityisesti hänen teokseensa "The New Testament Documents: Are they reliable?" joka löytyy internetversiona täältä
2 F.F.Bruce: The New Testament Documents: Are they reliable? chapter II
3 ks.ed.
4 ks.ed.
5 ks.ed.
6 Wikipedia (englanninkielinen, hakusanana nimi)
7 F.F.Bruce: The New Testament Documents: Are they reliable? chapter II
torstai 14. kesäkuuta 2007
Uskonnoista
Mikä uskonto on oikea? Luulen, että lähes kaikki ovat tätä kysymystä joskus pohtineet. Moni päätyy siihen, että kaikki uskonnot ovat väärässä - ei mitään Jumalaa ole. Suosittu on myös ajatus, että kaikki uskonnot ovat yhtä oikeassa tai ainakin ovat pohjimmiltaan saman asian eri puolia ja vievät samaan paikkaan. Monelle kysymyksellä ei lopulta ole suurta merkitystä, ja tällainen ihminen päätynee useimmiten elelemään sen kulttuurin ja uskonnon piirissä, jonka "valtapiirissä" sattuu asumaan. Eräät taas elävät jokseenkin vilpittömästi uskoen siihen, mihin heidät on kasvatettu uskomaan.
Mutta sitten on niitä, heitä ja meitä, jotka kysyvät: entä jos on olemassa oikea uskonto ja vääriä uskontoja, ja minä olen sattunut syntymään ja kasvamaan väärän uskonnon piirissä? Mikä lääkkeeksi?
Ajattelen, että silloin pitää uskaltaa ottaa riski. Uskaltaa tarkastella ensinnäkin omaa uskontoaan kriittisesti, mutta samalla reilusti ja rehellisesti. Tutustua siihen, mitä uskonto todella opettaa ja miksi, eikä tyytyä pelkästään suosittujen ja usein maallistuneiden "kirkonmiesten ja -naisten" tarjoamiin vastauksiin. Kun on rehellisesti arvioinut kuinka vihreää ruoho on omalla pihamaalla, on mielestäni paremmat edellytykset kurkistaa aidan toiselle puolelle ja pohtia, onko ruoho siellä sittenkin vihreämpää.
Tätä riskiä ottaessani olen myös rukoillut: "Sinä Korkein, Todellinen, hyvä Jumala; jos olet olemassa ja välität ja kuulet tällaista maan matosta, niin ole minulle armollinen ja johdata minut tuntemaan sinut sellaisena kuin todella olet, palvelemaan sinua niin kuin haluat sinua palveltavan, ja kulkemaan sitä tietä, jota haluat minun kulkevan".
Tämänkaltainen rukous on mielestäni turvallinen ja itse asiassa se löytyy ainakin niin juutalaisten, kristittyjen kuin muslimienkin pyhästä kirjasta. Daavidin psalmi 139 päättyy: "Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle". Koraanin ensimmäisen suuran loppu kuuluu: "Ohjaa meidät oikeata tietä, niiden tietä, joiden osana on Sinun mielisuosiosi, ei niiden tietä, jotka ovat Sinun vihasi alaisia, eikä niiden,jotka harhaan eksyvät."
Tämän kirjoittaja on tähän asti ohjattu kulkemaan klassisen kristinuskon mukaista Jeesus-tietä. Matkan varrella tällä kulkijalla on ollut tilaisuus vaihtaa ajatuksia mm. ateistien, satanistien, toisten kristittyjen, muslimien, Jehovantodistajien, mormonien, sikhien ja teosofien kanssa. Toivon ja uskon, että näitä tilaisuuksia tulee jatkossa lisääkin. Näistä etenkin Jehovantodistajien oppiin ja islamiin olen tutustunut jossain määrin syvemminkin. Näistä kirjoittanen jatkossa lisää.
Minun uskoni ei riitä uskomaan jumalattomaan maailmankaikkeuteen. Jumala on, siitä olen vakuuttunut. Kristinusko on tähän asti kestänyt kriittisetkin kysymykset. Sitä suosittelen.
Jos olet eri mieltä, kommentoi toki.
Mutta sitten on niitä, heitä ja meitä, jotka kysyvät: entä jos on olemassa oikea uskonto ja vääriä uskontoja, ja minä olen sattunut syntymään ja kasvamaan väärän uskonnon piirissä? Mikä lääkkeeksi?
Ajattelen, että silloin pitää uskaltaa ottaa riski. Uskaltaa tarkastella ensinnäkin omaa uskontoaan kriittisesti, mutta samalla reilusti ja rehellisesti. Tutustua siihen, mitä uskonto todella opettaa ja miksi, eikä tyytyä pelkästään suosittujen ja usein maallistuneiden "kirkonmiesten ja -naisten" tarjoamiin vastauksiin. Kun on rehellisesti arvioinut kuinka vihreää ruoho on omalla pihamaalla, on mielestäni paremmat edellytykset kurkistaa aidan toiselle puolelle ja pohtia, onko ruoho siellä sittenkin vihreämpää.
Tätä riskiä ottaessani olen myös rukoillut: "Sinä Korkein, Todellinen, hyvä Jumala; jos olet olemassa ja välität ja kuulet tällaista maan matosta, niin ole minulle armollinen ja johdata minut tuntemaan sinut sellaisena kuin todella olet, palvelemaan sinua niin kuin haluat sinua palveltavan, ja kulkemaan sitä tietä, jota haluat minun kulkevan".
Tämänkaltainen rukous on mielestäni turvallinen ja itse asiassa se löytyy ainakin niin juutalaisten, kristittyjen kuin muslimienkin pyhästä kirjasta. Daavidin psalmi 139 päättyy: "Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle". Koraanin ensimmäisen suuran loppu kuuluu: "Ohjaa meidät oikeata tietä, niiden tietä, joiden osana on Sinun mielisuosiosi, ei niiden tietä, jotka ovat Sinun vihasi alaisia, eikä niiden,jotka harhaan eksyvät."
Tämän kirjoittaja on tähän asti ohjattu kulkemaan klassisen kristinuskon mukaista Jeesus-tietä. Matkan varrella tällä kulkijalla on ollut tilaisuus vaihtaa ajatuksia mm. ateistien, satanistien, toisten kristittyjen, muslimien, Jehovantodistajien, mormonien, sikhien ja teosofien kanssa. Toivon ja uskon, että näitä tilaisuuksia tulee jatkossa lisääkin. Näistä etenkin Jehovantodistajien oppiin ja islamiin olen tutustunut jossain määrin syvemminkin. Näistä kirjoittanen jatkossa lisää.
Minun uskoni ei riitä uskomaan jumalattomaan maailmankaikkeuteen. Jumala on, siitä olen vakuuttunut. Kristinusko on tähän asti kestänyt kriittisetkin kysymykset. Sitä suosittelen.
Jos olet eri mieltä, kommentoi toki.
tiistai 5. kesäkuuta 2007
Olemassaolosta
Aika ajoin ajatukseni eksyvät pikavauhtia raapaisemaan kovin syvällisiä aiheita. Tämä kyseinen ajatuskulku toistuu melko samanlaisena. Äsken niin kävi suihkussa. Yritänpä seuraavaksi lyhykäisesti hahmotella tätä ajatuskulkua.
Yleensä tavalla tai toisella päädyn aluksi pohtimaan, että onkohan se Jumala vai eikö ole. Tästä ajatukseni rientää universumin alkuun - miten kaikki on saanut syntynsä? Äärettömän tiheä ainekeskittymä, singulariteetti, sen laajeneminen, alkuräjähdys ja ajan alkaminen - siitäkö kaikki alkoi? Vaan mistä syntyi tuo "alkumöykky" joka sitten päätti räjähtää? Tai, kuinka se on voinut olla olemassa ikuisesti?
Menikö se sittenkin niin, että alussa Jumala loi... alkuräjähdyksen kautta tai jotenkin muuten? Tämä selittäisi mistä universumi olisi voinut saada alkunsa. Ajatuskulkuni kiirehtii kuitenkin kysymään mistä Jumala putkahti, tai kuinka Hän on voinut olla ikuisesti olemassa?
Selittämätön maailmankaikkeus, selittämätön Jumala - valitse niistä! tuumin, kun jo ehdin mielessäni kysymään miksi ylipäätään on mitään? Se, ettei olisi, olisi jollain tapaa loogisinta. Kun nyt kuitenkin tässä olen ja näitä mietin, jotain on .
Tässä vaiheessa pääni ja ajatukseni menee umpisolmuun.
Kunhan siitä tokenen, etenen oivaltamaan, että tässä maailmankaikkeudessa on jotain perin kummallista ja ihmeellistä. Jo olemassaolo todistaa sen.
Jokin sisälläni tuntuu hymyilevän, lymyilevänkin? Täällä taas, saman ajatusketjun päässä. Palaan siihen mistä lähdin.
Kyllä, kyllä Jumala on. Siihen päädyn, ja kiitän Häntä siitä.
Yleensä tavalla tai toisella päädyn aluksi pohtimaan, että onkohan se Jumala vai eikö ole. Tästä ajatukseni rientää universumin alkuun - miten kaikki on saanut syntynsä? Äärettömän tiheä ainekeskittymä, singulariteetti, sen laajeneminen, alkuräjähdys ja ajan alkaminen - siitäkö kaikki alkoi? Vaan mistä syntyi tuo "alkumöykky" joka sitten päätti räjähtää? Tai, kuinka se on voinut olla olemassa ikuisesti?
Menikö se sittenkin niin, että alussa Jumala loi... alkuräjähdyksen kautta tai jotenkin muuten? Tämä selittäisi mistä universumi olisi voinut saada alkunsa. Ajatuskulkuni kiirehtii kuitenkin kysymään mistä Jumala putkahti, tai kuinka Hän on voinut olla ikuisesti olemassa?
Selittämätön maailmankaikkeus, selittämätön Jumala - valitse niistä! tuumin, kun jo ehdin mielessäni kysymään miksi ylipäätään on mitään? Se, ettei olisi, olisi jollain tapaa loogisinta. Kun nyt kuitenkin tässä olen ja näitä mietin, jotain on .
Tässä vaiheessa pääni ja ajatukseni menee umpisolmuun.
Kunhan siitä tokenen, etenen oivaltamaan, että tässä maailmankaikkeudessa on jotain perin kummallista ja ihmeellistä. Jo olemassaolo todistaa sen.
Jokin sisälläni tuntuu hymyilevän, lymyilevänkin? Täällä taas, saman ajatusketjun päässä. Palaan siihen mistä lähdin.
Kyllä, kyllä Jumala on. Siihen päädyn, ja kiitän Häntä siitä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
