Näytetään tekstit, joissa on tunniste usko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste usko. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Jaakobista Daavidin poikaan

Suuren kertomuksen päälinjojen hahmottelu jatkukoon. Edellinen tämän teeman postaus käsitteli Aabrahamia. Hänen poikansa Iisak ja edelleen tämän poika Jaakob saivat saman merkittävän merkillisen lupauksen kuin Aabrahamkin:
"Sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1)
Jaakob siunaa jokaisen poikansa. 12 veljeksen ja sukukunnan joukosta Juuda saa kuulla kummia:
Juuda, veljesi ylistävät sinua. Sinun kätesi on iskevä vihollistasi niskaan, sinun isäsi pojat kumartavat sinua. Juuda, sinä nuori leijona, saaliilta olet noussut, poikani. .. Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat. Viiniköynnökseen hän sitoo aasinsa, jaloon köynnökseen aasinsa varsan. Hän pesee viinissä vaatteensa, rypäleiden veressä pukunsa. (2)
Ei Juuda ollut veljessarjansa vanhin eikä lie nohevinkaan. Jälleen kuitenkin Jumalan valinnan kautta lupaus etenee. Tämän siunauksen vuoksi Messiasta odotettiin nimenomaan Juudan suvusta. Kun myöhemmin koitti kuninkaiden aika, hyvin aloittaneen mutta sittemmin mokanneen Saulin tilalle voideltiin kuninkaaksi mies - Juudan suvusta. Pappistuomari Samuel sai käskyn:
"Minä lähetän sinut betlehemiläisen Iisain luo, sillä hänen poikiensa joukosta olen valinnut mieleni mukaisen kuninkaan." (3)
Iisain pojista nuorimmainen lampaita paimentamassa ollut Daavid sai voitelun. Raamattu kertoo, että "Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen."

Moninaisten vaiheiden jälkeen Daavidin tultua kuninkaaksi hän saa lupauksen, joka pitää sisällään jotain enemmän kuin tavallinen kuninkuus. Hän halusi rakentaa, Jumalalle temppelin, huoneen, mutta Jumala ilmoitti itse vahvistavansa Daavidin huoneen:
"Ja Herra ilmoittaa sinulle, että Herra on tekevä sinulle huoneen. Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumiistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. Hän on rakentava huoneen minun nimelleni, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Minä olen oleva hänen isänsä ja hän minun poikani, niin että, jos hän tekee väärin, minä rankaisen häntä ihmisvitsalla ja niinkuin ihmislapsia lyödään; mutta minun armoni ei poistu hänestä, niinkuin minä poistin sen Saulista, jonka minä poistin sinun tieltäsi. Ja sinun sukusi ja kuninkuutesi pysyvät sinun edessäsi iäti, ja sinun valtaistuimesi on oleva iäti vahva." (4)
Messias oli oleva Daavidin poika, minkä tiesivät muutkin VT:n profeetat. Jesaja ennusti hänestä:
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. (5)
Profeetta Miikan mukaan Juudasta, ja nimenomaan Betlehemistä oli tulossa se, joka on oleva Israelin hallitsija, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista. (6) Daavidin pojan harteille kasattiin monenlaista odotusta, eikä kenestä tahansa ollut moista täyttämään.

Daavidin poika, Salomo kyllä rakensi temppelin Jumalalle, mutta se temppeli hävitettiin ja hänen kuninkuutensa ei kestänyt aikaansa kauemmin.

Vielä oli kuitenkin tulossa Daavidin poika - Juudan suvusta, Betlehemistä (7). Häntä Daavidkin kutsui Herrakseen (8). Se sama, joka on läsnä Raamatun ensimmäisessä sanassa, sama joka oli murskaava käärmeen pään, ja joka on Aabrahamin siemenenä siunaus kaikille kansoille.


"Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" (9)





1 Lupaus Iisakille 1.Moos.26:4 ja Jaakobille 1.Moos.28:14
2 1.Moos.49:8-11
3 1.Sam.16:1
4 2.Moos.7:11-16
5 Jes.9:5,6
6 Miika 5:2
7 Luuk.2:4
8 Ps.110:1 vrt. Mark.12:35-37
9 Matt. 16:15

tiistai 18. syyskuuta 2007

Patriarkka Abraham

Suuri kertomus jatkuu. Abram-niminen paimentolainen saa jossain, ehkäpä nykyisen Syyrian ja Turkin rajan tuntumassa kumman sanoman. "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." (1)

Maan ja kansan ehkä vielä ymmärtäisi, mutta mitä on on mahtanut Abram miettiä, kun saa kuulla, että hänessä tulee tulee siunatuksi koko maailma? Tätä hän sai tuumia hyvän aikaa, ja ehkäpä se oli epäilys, joka alkoi hiipiä puseroon: "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä lapsetonna, ja omaisuuteni haltijaksi tulee damaskolainen mies, Elieser." Jumala vastasi hänelle kirkkaassa itämaan yössä: "Katso taivaalle ja lue tähdet, jos ne taidat lukea. Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä." (2) Raamattu kertoo, että "Abram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi". Näinpä pelastus uskosta, eikä teoista on esillä jo Raamatun ensi lehdiltä alkaen! (3)

Tätä uskoa koeteltiin rajulla tavalla. Abramista oli tullut Abraham (4), hänestä oli tullut isä vanhoilla päivillään ja hän saa käsittämättömän käskyn: mene Morian vuorelle ja uhraa poikasi - uhraa lapsi, johon lupaukset viittaavat. (5) Nuori Iisak'kin ilmeisesti alistunut kohtaloonsa - liekö molemmat uskoivat, että Jumala voi herättää kuolleetkin? Joko täällä, alkulehdillä, uskotaan ylösnousemukseenkin, niinkuin Heprealaiskirje tulkitsee? (6)

Abraham ei kieltänyt Jumalalta ainoaa poikaansa. Hän sai pitää poikansa, Iisak vapautettiin, ja oinas uhrattiin tämän sijasta. (7)

Erään tradition ja teorian mukaan Moria tunnettiin myöhemmin nimellä Golgata (8). Oli tuon seikan suhteen niin tai näin mitä muuta tämä kertomus on kuin esikuva siitä, mitä tuleman piti?

Jumala ei kieltänyt meiltä ainoaa Poikaansa. Hän antoi Poikansa. Iisak, sinut ja minut vapautettiin, kun Jeesus uhrattiin meidän sijastamme. (9)

Tähän oli vielä aikaa ja Jumala toisti lupauksensa: "sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä". Näin jo alusta lähtien Vanha testamentti ikäänkuin pitää sisällään Uuden testamentin. Aiemmin huomasimme, kuinka Kristus on läsnä Raamatun ensimmäisessä sanassa. Huomasimme kuinka lankeemusta seurasi lupaus käärmeen pään murskaajasta. Nyt Abraham on saarnannut meille uskonvanhurskaudesta, ylösnousemususkosta ja antanut esikuvan Golgatan tapahtumista.

Näin siksi, ettemme vähällä usko. Tuo uskon vanhurskaus oli Abrahamin ja on meidän ainoa toivomme. Aabraham sai myös oppia Jumalan ja ihmisen välisen liiton laadusta. Itämaan tavan mukaan uhrieläimet halkaistiin, ja sopimuksen osapuolet kulkivat halkaistujen eläimien välistä. Tällä tavalla ikäänkuin sanottiin, että ellen sopimusta pidä, käyköön minulle niinkuin näille halkaistuille eläimille. Aabraham ei kulkenut, mutta hän todisti kun Jumalan tuli kulki uhrieläinten välistä (10). Näin Aabrahamin ja Jumalan välinen liitto oli yksipuolinen.

Ja näin se on vieläkin: meistä ei ole osuuttamme tekemään Taivaspaikan tavoittelussa. Maailmassa on lopulta vain kaksi uskontoa: tekojen uskonto, jossa yritetään itse, kerätään ansioita ja suoritetaan sitä ja tätä. Toinen on tämä, mitä Raamattu opettaa: armo. Paikka Taivaassa ei ole vähimmässäkään määrin meidän ansiotamme. Jumalan oman, yksipuolisen toiminnan seurauksena tämä armon siunaus on kaikkien kansojen ulottuvilla. Aabrahamin tavoin usko, ei teot, luetaan vanhurskaudeksemme. Uskon kohde, ristin mies - puolestamme uhrattu.




1. 1.Moos. 12:1-3
2. 1.Moos. 15:2, 5
3 1.Moos 15:6, vrt. mm. Room.4:3, Gal. 3:6, Jaak.2:23
4 Abram tarkoitti "korkea isä", Aabraham taas muistuttaa heprean sanoja "kansojen paljouden isä"
5 1.Moos. 22:2
6 Hepr.11:17-19
7 1.Moos.22:12-13
8 http://en.wikipedia.org/wiki/Moriah
9 Jes. 53:5, 7, Joh.3:16
10 1.Moos.15:8-17

maanantai 17. syyskuuta 2007

Lankeemus ja lupaus

Raamatun suuri kertomus jatkuu luomisesta syntiinlankeemukseen (1). Kaikki luotu oli hyvää. Ihminen oli hyvä, vapaa ja onnellinen. Oli vain yksi käsky. Eikä tarvittu kuin yksi, vielä tänäänkin niin tuttu käärmeen kysymys: "Onko Jumala todella sanonut..?"

Ihminen mokasi. Seuraukset ovat surullisen tutut. Synti ja kuolema tuli maailmaan. Pakeneminen ja toisten syyttely alkoi. Ihminen pakeni ja pakenee, Jumala etsi ja etsii vielä tänäänkin. Jumala veti tilille vastuutaan pakoilevan miehen. "No kun en minä vaan se oli tuo vaimo...". Nainen jatkaa "No kun se oli tuo käärme joka minut petti...".

Perisynti ei tarkoita sitä, että meidät vedettäisiin tilille siitä, mitä Aadam ja Eeva tekivät. Ei - meidät tuomitaan omien syntiemme vuoksi, meillä riittää kyllä niitäkin. Synnillä, niinkuin muillakin teoilla on seurauksensa. Runsaasti alkoholia käyttävän äidin lapsi on itse syytön, mutta kantaa terveydessään äitinsä elämäntavan seuraukset. Vastaavasti ensimmäisten ihmisten lankeemuksen seurauksena synti on meissä, ja me osoitamme sen heti kun siihen kykenemme.

Jumala kuitenkin jatkaa ihmisen etsimistä. Lankeemusta seurasi lupaus: "Minä panen vainon sinun (käärmeen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (2)

Vaimon siemen on polkeva rikki käärmeen pään, mutta käärme on pistävä tätä vaimon siementä kantapäähän. Mitä ihmettä? Yleensähän puhutaan miehen siemenestä...

Jesaja ennusti satoja vuosia ennen Jeesuksen aikaa, että Herran merkkinä neitsyt on tuleva raskaaksi (3) . Hän puhuu lapsesta, pojasta, "joka on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." (4)

Miehen siemen ei ollut osallisena, kun lupaukset täyttyivät ajanlaskumme alun tienoilla. Jeesus täytti ennustukset, voitti kuoleman ja paholaisen vallan ja polki näin rikki käärmeen pään ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan (5). Häneen uskovaa ei kuolema tule pitämään vallassaan (6).

Ai niin... se kantapää? Ristiinnaulitseminen oli viheliäinen tapa kuolla. Arkeologisissa kaivauksissa on löydetty roomalaisten ensimmäisellä vuosisadalla ristiinnaulitseman miehen jäännöksiä. Tapana oli lyödä naula jalkojen osalta nimenomaan kantapäänluun (calcaneus) läpi, ks. kuva.




1 1.Moos.3
2 1.Moos.3:15
3 Jes.7:14 Immanuel -nimeen, ja käytetyn hepreankielen alma-sanan merkitykseen voi halutessaan syventyä lisää täällä
4 Jes.9:5
5 1.Kor.15:55-57
6 Fil.1:21, Joh.3:16

lauantai 15. syyskuuta 2007

Raamatun ensimmäinen sana

Minulla oli etuoikeus osallistua Raamatun punainen lanka -luennoille. Leif Nummelan ja Henrik Perretin johdolla kävimme Raamatun läpi kahdessa päivässä, etsien erityisesti sen ns. punaista lankaa. On ihmeellistä, että vaikka Raamatussa olevia kirjoja on monta, vaikka niiden kirjottamiseen on osallistunut monta ihmistä ja vaikka ne on syntyneet useiden sukupolvien aikana, ns. punainen lanka kulkee läpi koko Raamatun.

Raamatun ensimmäisen kirjan ensimmäisen luvun ensimmäisen jakeen ensimmäinen sana antaa vinkin tulevasta. Häh? Katsotaanpa... jep: "Alussa loi Jumala taivaan ja maan...", 1.Moos.1:1. Tuo sana alussa on hepreaksi be-reshit. Be on kuin prepositio ja vastaa suomen rakenteita -ssa, jonkun kautta, johonkin. Sanan jälkiosa reshit tarkoittaa alkua, esikoista, päätä. Niinpä mahdollinen käännös olisi myös: "Esikoisessaan loi Jumala taivaan ja maan...".

Katsotaanpas...

-ssa, jonkun kautta, johonkin
.
Alku, esikoinen, pää.

Paavali kirjoittaa kirjeessään kolossalaisille (1:16-18)
Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Paavali, fariseuksen koulutuksen saanut, myöhemmin vainoamansa Messian kohtaama ja valitsema on nähtävästi tuntenut kirjoitukset hyvin. Jeesus Kristus todella on ensimmäinen kaikessa. Hän löytyy jopa Raamatun ensimmäisen kirjan ensimmäisen luvun ensimmäisen jakeen ensimmäisestä sanasta.

Wow.

maanantai 20. elokuuta 2007

Pakenetko?

Olet tuntenut Kaikkivaltiaan viitanliepeen lempeän kosketuksen. Olet nähnyt Hänen enkelinsä iskevän sinulle silmää. Syvissä vesissä olet aavistanut ne käsivarret, jotka sinua kannattavat (1). Ja nyt, nytkö tahdot kieltää, paeta ja juosta karkuun? Mitä oikein ajattelet?

Pakomatkallasi puet kunnian viittaa fiiliksille, metkoille sattumille ja sisäiselle voimallesi, joka auttoi jaksamaan. Tahdot uskoa niin... tahdot uskoa, ettei Häntä ole, ettei Häntä kiinnosta... sinä. Yrität kovasti, välillä melkein onnistutkin, mutta epäilet silti. Olet nähnyt liikaa.

Nyt pelkäät. Pelkäät, koska oikein aavistat: kannoillasi on Kaikkivaltias (2). Ennen karkumatkaasi olet ollut Hänen. Hän haluaa sinut takaisin.

Mitä oikein kuvittelet? Luulitko todella pääseväsi karkuun? Minne voit mennä, missä Hän ei sinua näkisi? Minne piiloutuisit, mistä Hän ei sinua löytäisi (3)? Joona yritti, mutta ei päässyt pakoon (4).

Sinun saalistajasi on täydellinen hyvyys ja rakkaus (5). Se kai sinua hirvittääkin - kirkkaassa valossahan näkyvä oma lika inhottaa. Hyvä Paimen kuitenkin haluaa sinut juuri tuollaisena - hän haluaa hoitaa ja pestä (6).

Joko ymmärrät miltä näytät? Olet resuinen pakeneva lammas, joka puokkoilee Paimentaan karkuun kohti louhikkoa ja suden suuta. Ehkä oletkin jo pudonnut rotkoon ja olet pulassa, josta et yksin selviä (7).

Lopeta jo pakomatkasi. Pysähdy. Anna Paimenen taas löytää sinut, nostaa sinut hartioilleen, hoitaa ja pestä. Sinä, työn ja kuormien, pakomatkasikin uuvuttama - Hänen luonaan saat levätä (8).

Et voi hävitä mitään. Voit voittaa kaiken.



1: 5.Moos.33:27
2: Jaak.4:5
3: Ps.139:7-13
4: Joona
5: 1.Joh.4:16
6: Hes.34:11-13
7: Matt.18:12-14
8: Matt.11:28-30

sunnuntai 22. heinäkuuta 2007

Kärsimyksen ongelmasta

Ongelma
Voiko Jumala todella olla kaikkivaltias ja hyvä, koska maailmassa on niin paljon kärsimystä? Jos hän olisi hyvä, hän tahtoisi poistaa kärsimyksen. Jos hän olisi kaikkivaltias, mikään ei estäisi häntä tekemästä sitä. Onko siis niin, ettei Jumala ole hyvä tai kaikkivaltias, tai kumpaakaan?

Johdanto
Kysymys ei selkeästikään ole helpoimmasta päästä. Tuskin sitä muutoin olisikaan pohdittu vuosituhansia. En tiedä onko kristinuskollakaan tarjota kaikkia ihmisiä kaikilla tavoilla tyydyttävää vastausta kärsimyksen ongelmaan, mutta kristinuskon vastaus on mielestäni paras, jonka olen tähän mennessä kuullut. Lisäksi on hyvä muistaa, että ateismi hävittää koko ongelman; jos kielletään j/Jumalan olemassaolo, meiltä häviää samalla moraalistandardi, hyvän ja pahan mittapuu, ja huomaamme pettyneen kaksivuotiaan tavoin kiukuttelevamme siksi, että todellisuus ja subjektiiviset mieltymyksemme ovat ristiriidassa. Koetanpa nyt muotoilla kristinuskon vastauksen sellaisena kuin sen näen.

Onko kärsimys Jumalan syytä?
Minusta kaikki lähtee siitä, että Jumala loi hyvän maailman. Hänen alkuperäisessä maailmassaan ei tätä kysymystä olisi tarvinnut kysyä. Kuitenkin ihminen, jonka ei ollut mikään pakko langeta syntiin, lankesi. Aivan niinkuin meidänkään ei olisi mikään pakko puhua pahaa lähimmäisestämme tai laiminlyödä tilaisuutta tehdä hyvää - ja kuitenkin teemme niin. Ihminen, Aadam, sinä ja minä, ei suostunut paikallensa ja luomakunnan tasapaino järkkyi. Maa on takiamme kirottu, se kasvaa meille orjantappuraa ja ohdaketta (1.Moos.3:17,18). Ja minusta on turha jupista, etten se minä ollut, se oli Aadam tai Eeva. Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka uskoo, että olisi selviytynyt tilanteesta Aadamia ja Eevaa paremmin!

Tällainen on maailma, me tiedämme sen ja meidän on elettävä sen kanssa. Jumala on antanut meille mahdollisuuden valita, ja kovin usein valitsemme sen, mikä on itselle tai toisille vahingollista. Kyllä, Jumala periaatteessa voisi puuttua aina peliin ja peruuttaa huonon valintamme. Mutta missä olisi enää todellinen vapaus valita? Hyvä vaihtoehto A ja huono B, jonka valitsemisen Jumala estää tai peruuttaa. Öööö... taidanpa vapaasti valita A:n? Nähdäkseni joko olemme robotteja tai muuten kyvyttömiä todelliseen vapauteen ja vastuuseen, tai sitten voimme valita myös väärin. Voimmeko syyttää vääristä valinnoistamme muita kuin itseämme? Eikö Jumala olisi voinut tehdä meistä taipuvaisempia hyvään? Ehkä hän tekikin - mikä estää meitä valitsemasta hyvin ja oikein? Eikö hän antanut omantunnon meitä syyttämään ja kannustamaankin, eikö hän antanut Sanaansa, sanansaattajiaan ja paimeniaan meitä ohjaamaan? Eikö hän peräti itse astunut luomakuntaansa näyttämään tien kärsimysten läpi, ja eikö hän yhä Puolustajassa, Lohduttajassa ole kanssamme ja auta meitä hyvään?

Jos syy on ihmisen, onko kärsimys siis rangaistusta?
Ei niin, että ajattelisin pahan ja kärsimyksen olevan rangaistuksenomaista palkkaa teoistamme. En usko, että voisimme silti sanoa, että Jumala menettelisi väärin viattomintakaan meistä kohtaan salliessaan suurenkin kärsimyksen kohdata. Ihmetellä, kanssamurehtia ja kysellä toki saamme, ja varmasti kuitenkin itse ansaitsisimme tuollaisen kohtalon paljon ennen häntä. Mutta miksi toiset, miksi melko viattomatkin kärsivät, miksen minä, mikseivät ne (me) pahat ihmiset? Näen tämän olevan seurausta tuosta mahdollisuudestamme valita. Jos Antti ottaa maasta kiven ja päättää kumauttaa Joukon pään halki, ei Jumala voi samaan aikaan sallia valinnan mahdolliisuutta ja estää säännönmukaisesti tätä pahaa toteutumasta. Jos päätämme räjäyttää itsemme torilla, monia ihmisiä kuolee ja haavoittuu. Ihmisen paha valinta ja sen seuraus, mittakaava vaihtelee pienestä valtavaan.

No entäs luonnonkatastrofit?
Jokseenkin sama on sovellettavissa luonnonilmiöihin. Me tiedämme, että tulivuori voi purkautua, ja otamme tietoisen riskin, jos rakennamme talon kraatterin reunalle tai tulivuoren juurelle. Tiedämme, että tietyillä alueilla riesana ovat tulvat, toisaalla kuivuus; tiedämme, että kulkemiseen autolla, laivalla ja lentokoneella liittyy riskejä. Otamme tietoisen riskin valitessamme asuinpaikkamme, kulkuneuvomme tms. Maailma on tällainen kuin on, emmekä ehkä siihenkään täysin syyttömiä (viittaan paitsi syntiinlankeemukseen, myös ihmisen valitsemiin toimiin luonnon tuhoamiseksi). Tiedämme, että täällä on vaaransa, teemme valintamme, ja joskus murheellisia asioita todella tapahtuu.

Eikö Jumala lainkaan puutu asioihin?
Ja voimmeko sanoa, ettei Jumala todella näitä asioita lainkaan estä? Muistan kuulleeni vedenalaisista maanjäristyksistä, joista ei seurannutkaan tsunamia. Muistan kuulleeni lentokentän seinään ajaneesta pommiautosta, joka ei räjähtänytkään, räjähdevyöstä, joka olikin suutari. Joskus kivi kirpoaa Antin kädestä omaan jalkaan ja Joukon pää säästyy. Itse olin vauvana kopassa auton takapenkillä, ei silloin ollut turvaistuimia tai edes turvavöitä takana. Kohta auto suistui liukkaalla tieltä, osui kiveen, puuhun ja meni katon kautta ympäri. Vähän ennen kolaria olin alkanut itkeä, ja äiti oli ottanut minut kohta ympäri autoa paiskautuvasta kopasta syliinsä. Auto oli kuin parkkeerattu lumipenkan päälle, ja silminnäkijä epäili nähneensä enkeleitä, kun vanhempani astuivat vahingoittumattomina ulos autosta minä sylissään, veljeni äitini mahassa. Kyllä Jumala puuttuu asioihin, luultavasti paljon enemmän kuin luulemmekaan.

Kärsimyksen ongelman lopullinen ratkaisu
Todella uskon, että Jumala tulee vielä ratkaisemaan pahuuden ja kärsimyksen ongelman pistämällä sille pisteen, hieman niin kuin toivomme. Minä ymmärrän, että se on silloin todellakin loppu, "...suru ja synti on hellittänyt, rauha vain virtaa niin sanotaan...". Taivaassa hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet, eikä tuskaa ole enää oleva. Tätä taivasosuutta Jumala tarjoaa jokaiselle, ja näkisin, että sen kaiken muun hyvän ohella mitä häneltä saamme, ikuinen ja ääretön autuus (jota emme millään muotoa ansaitse) on kelpo kompensaatio suurestakin, mutta silti äärellisestä kärsimyksestä.

Jumala tuntee ihmisen tuskan
Minä en osaa kuvitella Jeesuksen ristinkuolemaa täydellisempää vastausta kärsimyksen ongelmaan. Hän tyhjensi itsensä, otti orjan muodon, astui alas ja tuli tuntemaan kärsimyksen nahoissaan. Näin hän samalla lunasti meidät niin, ettei meidän tarvitse kärsiä ikuisuutta. Mutta seuraajilleen hän ei luvannut helppoa tämänpuoleista elämää, vaan kärsimystä, ristin. Näin kärsimyksissämme saamme tietää, että hän kärsii kanssamme, ja että tuska tulee vaihtumaan iloon.

Johtopäätös
Kristinusko opettaa, että Jumala loi maailman, jossa ei ollut kärsimystä. Kärsimys on seurausta valinnoistamme ja toisten ihmisten valinnoista, ja siten siitä on vastuussa ennenkaikkea ihminen. Jumala on kuitenkin astunut alas rinnallemme ja osallistunut kärsimyksiimme ja samalla lunastanut meidät vapaiksi meille kuuluvasta rangaistuksesta. Hän tulee myös lopettamaan kärsimyksen ja poistamaan pahan. Se, miksi loppu ei tule vielä, on armoa. Vielä on niitä, joille annetaan mahdollisuus katua ja saada synnit anteeksi Kristuksessa.




Epilogi
Kutakuinkin tällaisen vastauksen ajattelen saaneeni kristinuskolta kärsimyksen ongelmaan.

Lähestymistapani on jossain määrin ihmisnäkökulmasta. Tiedostan, etten ottanut kantaa siihen, olisiko Jumalan alunperin pitänyt olla luomatta mitään, tai mistä paha (Saatanalle) alunperin pälkähti päähän. Mitä tulee ensimmäiseen kysymykseen, en osaa kuvitella tilaa jossa mitään ei olisi luotu ja toisekseen en usko, että minusta olisi Jumalaa neuvomaan näissä luomisasioissa. Vastaus toiseen liittynee kenties jotenkin ylpeyteen, mutta tiedä sitten, ei Raamattukaan siitä sen kummemmin kerro. Kuitenkin, kun maailma otetaan sellaisena kuin se on, näkisin että Raamatun ilmoittama kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi olla, ja on olemassa, vaikka maailmassa onkin kärsimystä ja pahaa.

Oma lukunsa on sitten se, kuinka kohdata kärsivä ihminen. En usko, että paras ratkaisu on alkaa esitelmöimään hänelle erilaisista kärsimyksen ongelman ratkaisuista. Varmasti parempi on istua vierelle hiljaa, tai kulkea hänen rinnallaan se toinenkin virsta.

Paljon sanoja. Suokoon Jumala, etteivät olisi aivan turhia.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

Lähteiden luotettavuudesta

Johdanto

Kirjoituksissani (esim. täällä) olen aiemmin moittinut inhimillistä taipumusta rakentaa oma jumalansa omien toiveiden ja mieltymysten mukaiseksi pysähtymättä lainkaan pohtimaan sitä, voisiko se olla totta. Olen peräänkuuluttanut Jumalasta jotain luotettavampaa tietolähdettä.

Olen ajatellut, että jos nyt kerran on Jumala, joka on meidät luonut, hän on saattanut ilmoittaa itsensä. Niin, ei välttämättä - voi ajatella, ettei hän sitä ole tehnyt, mutta silloin emme todellakaan voi varmasti tietää hänestä mitään. Eipä taitaisi olla niin väliksikään - jos hän ei ole tippaakaan kiinnostunut meistä, olisiko meilläkään syytä olla kiinnostuneita hänestä? Kuitenkin se, että tämän universumin luonut mahtava olento tahtoisi olla tekemisissä ihmisen kanssa - se on minusta niin huima mahdollisuus eikä minusta lopulta aivan epäuskottavakaan, että se kannattaa ottaa vakavasti. Jos tälle mahdollisuudelle uhraa vakavan pohdinnan, ei voi hävitä mitään, mutta voi voittaa kaiken. Se vasta mahtaisikin harmittaa, jos tämä mahdollisuus menisi ohitse vain siksi, ettei koskaan viitsinyt kunnolla ajatella koko asiaa.

Niin - minä uskon, että Jumala on Raamatussa puhunut ja ilmoittanut itsensä. Aikomukseni on tätä aihetta myöhemminkin käsitellä ja pohdiskella miksi uskon ilmoituksen olevan juuri Raamattu eikä esim. Koraani, mutta kun koko kakkua en kykene kerralla haukkaamaan, aloitan palasesta, nimittäin evankeliumeiden luotettavuudesta.

Kysymys Uuden testamentin luotettavuudesta on tärkeä siksi, että näiden kirjoitusten kautta tunnemme kristinuskon keskushenkilön, Jeesuksen. Eräs satanisti, jonka kanssa keskustelin väitti kirkon muuttaneen Raamatun sisällön keskiajalla. Myös islamin mukaan Raamattu on väärennetty, ja suosittu Brownin Da Vinci -koodi sekoitti mukaansatempaavan taitavasti faktaa ja fiktiota tästäkin aihepiiristä. Nämä väitteet ovat vakavia, ja jos ne pitäisivät paikkansa arvioisin kristinuskon totuudellisuuden nopeasti uudelleen. Vakavien väitteiden tueksi on tapana esittää todistusaineistoa. Tällä satanistilla ei ollut. Hän pysyi vahvana uskossaan huolimatta tosiasioista.

Evankeliumeiden ajoituksesta

Modernit tutkijat ajoittavat evankeliumit seuraavasti: Matteus 85-90 (jKr), Markus n. 65, Luukas 80-85 sekä Johannes n. 90-100. Perusteita aiemmalle ajoituksellekin on, mm. arvostettu Uuden testamentin tuntija F.F.Bruce (1) ajoittaa Luukkaan kirjoitetuksi 60-70 luvuilla ja Matteuksenkin pian vuoden 70 jälkeen. Vaikka nämä myöhäisemmätkin ajoitukset pitäisivät paikkaansa, niiden kirjoituksen aikaan oli elossa ihmisiä, jotka elivät myös Jeesuksen aikaan ja muistivat Jeesuksen sanoja ja tekoja (2). Historiallisesta näkökulmasta tämä on arvokasta ja rohkaisevaa.

Mikä todistaa tästä aikaisesta olemassaolosta? Moni asia. Mikäli kyseessä olisi mikä tahansa pakanallinen tai sekulaari tekstikokoelma, sen aitous hyväksyttäisiin epäilyksettä. Yksi todiste on kreikankielisten käsikirjoitusten suuri määrä: kokonaisia UT:ta tai sen osia on löydetty yli 5000. Näistä erityisen merkittäviä ovat mm. Codex Vaticanus ja Codex Sinaiticus, jotka ovat 300-luvun alkupuoliskolta, ja sisältävät koko Uuden testamentin (3).

UT verrattuna muut antiikin kirjoitukset

Tämä asettuu perspektiiviin, kun verrataan tilannetta muihin antiikin kirjoituksiin: esim. Caesarin "Gallian sota" on kirjoitettu 58-50 eKr. ja säilyneitä käsikirjoituksia on n. kymmenen, vanhin näistä 800-vuotta Caesarin päivien jälkeen (3). Tacituksen "Annaalien" tilanne on samankaltainen: kirjoitettu n. 100 jKr., varhaisimmat kopiot 800-1000 -luvuilta (4), vanhoja kopioita kymmenkunta. Thucydidesin historian teos on kirjoitettu 460-400 eKr. kopioita 8, aikaisin vuodelta 900 jKr. Herodotuksen historian laita on samalainen, kirjoitettu 488-428 eKr (4). Kukaan klassinen tutkija ei silti kiistä Herodotuksen tai Thucydidesin aitoutta siksi, että väli originaalin ja aikaisimman säilyneen käsikirjoituksen välillä on 1300 vuotta!

Kuten olemme voineet laskea, vastaava aikaero evankeliumeiden suhteen on omaa luokkaansa. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että on säilynyt merkittäviä papyrysfragmentteja 100-200 -luvulta sekä vuoteen 130 jKr. ajoitettu Johanneksen evankeliumin luvun 18 jakeet 31-33 sekä 37 sisältävä fragmentti (4). Tämä viimeksi mainittu on viimeimmäksi (90-100jKr.) kirjoitetusta evankeliumista, ja ilmeisesti teksti on ollut kiertämässä Egyptiä jo 30-40 vuotta kirjoittamisensa jälkeen (fragmentti nimittäin löytyi Egyptistä).

Raamattusitaatit muissa aikaisissa teksteissä

Edelleen, Uuden testamentin tekstejä siteerataan varhaisissa kirjeissä, kuten Barnabaan kirjeessä (n.100jKr.) Klemensin kirjeessä (n.96jKr.), Ignatiuksen kirjeessä (n.115jKr.), Polykarpoksen kirjeessä filippiläisille (n.120jKr.) sekä lukuisissa 200-luvulla kirjoitetussa kirjeissä (5).

Johtopäätös

Sir Frederic G. Kenyon (6), arvostettu antiikin kielten tutkija ja British Museumin pitkäaikainen johtaja on todennut: "Alkuperäisen kirjoittamisen ja varhaisimman säilyneen kirjallisen todistuskappaleen väliaika käy niin pieneksi, ettei sillä ole asiallista merkitystä, ja viimeinen peruste epäilylle, että Raamattu olisi olennaisesti matkallaan muuttunut, on nyt poistunut. Uuden testamentin kirjojen oikeaperäisyyttä samoin kuin niiden yleistä väärentämättömyyttä ja muuttumattomuutta voidaan nyt pitää täysin vahvistettuna."

Näin ollen meillä on mielestäni hyvät perusteet pitää käytössämme olevaa Uutta testamenttia oleellisesti sellaisena, kuin se aikanaan on kirjoitettu. Näin ollen uskon, että tältä osin meillä on järkevät syyt pitää sen kertomuksia Jeesuksen sanoista ja teoista luotettavina.


Lähteet:
1 Wikipedia (englanninkielinen, hakusana F.F.Bruce). Koska itse en ole ammattilainen Raamatuntutkimuksessa, nojaan tässä tähän arvostettuun tutkijaan ja erityisesti hänen teokseensa "The New Testament Documents: Are they reliable?" joka löytyy internetversiona täältä
2 F.F.Bruce: The New Testament Documents: Are they reliable? chapter II
3 ks.ed.
4 ks.ed.
5 ks.ed.
6 Wikipedia (englanninkielinen, hakusanana nimi)
7 F.F.Bruce: The New Testament Documents: Are they reliable? chapter II

tiistai 5. kesäkuuta 2007

Olemassaolosta

Aika ajoin ajatukseni eksyvät pikavauhtia raapaisemaan kovin syvällisiä aiheita. Tämä kyseinen ajatuskulku toistuu melko samanlaisena. Äsken niin kävi suihkussa. Yritänpä seuraavaksi lyhykäisesti hahmotella tätä ajatuskulkua.

Yleensä tavalla tai toisella päädyn aluksi pohtimaan, että onkohan se Jumala vai eikö ole. Tästä ajatukseni rientää universumin alkuun - miten kaikki on saanut syntynsä? Äärettömän tiheä ainekeskittymä, singulariteetti, sen laajeneminen, alkuräjähdys ja ajan alkaminen - siitäkö kaikki alkoi? Vaan mistä syntyi tuo "alkumöykky" joka sitten päätti räjähtää? Tai, kuinka se on voinut olla olemassa ikuisesti?

Menikö se sittenkin niin, että alussa Jumala loi... alkuräjähdyksen kautta tai jotenkin muuten? Tämä selittäisi mistä universumi olisi voinut saada alkunsa. Ajatuskulkuni kiirehtii kuitenkin kysymään mistä Jumala putkahti, tai kuinka Hän on voinut olla ikuisesti olemassa?

Selittämätön maailmankaikkeus, selittämätön Jumala - valitse niistä! tuumin, kun jo ehdin mielessäni kysymään miksi ylipäätään on mitään? Se, ettei olisi, olisi jollain tapaa loogisinta. Kun nyt kuitenkin tässä olen ja näitä mietin, jotain on .

Tässä vaiheessa pääni ja ajatukseni menee umpisolmuun.

Kunhan siitä tokenen, etenen oivaltamaan, että tässä maailmankaikkeudessa on jotain perin kummallista ja ihmeellistä. Jo olemassaolo todistaa sen.

Jokin sisälläni tuntuu hymyilevän, lymyilevänkin? Täällä taas, saman ajatusketjun päässä. Palaan siihen mistä lähdin.

Kyllä, kyllä Jumala on. Siihen päädyn, ja kiitän Häntä siitä.

torstai 17. toukokuuta 2007

Älä usko mitään

"...älä usko mitään, älä usko mitään mikä ei ole totta". Näin lauloi nyttemmin jo musisoinnin lopettanut pitkän linjan hevigospelbändi Terapia.

Mihin sinä uskot? Miksi? Onko mitään syytä uskoa, että uskomuksesi pitää yhtä todellisuuden kanssa?

Tänä päivänä moni rakentelee oman jumalansa ikäänkuin supermarketista ostetuista palasista. "Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en niinkuin kirkko opettaa". "Minun j/Jumalani päästää kaikki taivaaseen".

Mistä tiedät? Oletko omissa pohdinnoissasi päätynyt tähän? Maailmassa on n. 6,6 miljardia ihmistä. Hekin ajattelevat näitä asioita. Miksi juuri sinun ajatuksesi näiden kaikkien joukosta tavoittaisi totuuden? Ja jos ei tavoita, mitä hyötyä on tämmöiseen uskoa - vain siksi, että haluaisi uskoa?

Aikanaan oli epäjumalankuvia. Kivisiä tai puisia patsaita - ihmistekoisia, kuinkas muuten. Näitä puettiin, syötettiin ja vietiin nukkumaan. Kumarrettiin, palvottiin ja kunnioitettiin. Israelin profeetta Jesajan kirjassa (luku 44) tätä havainnollistetaan:

"Puuseppä mittailee nuorallaan ja piirtää puun pintaan punaliidulla hahmon, vuolee sen esiin kovertimilla ja tarkistaa sitä harpilla, hän tekee sen ihmisolennon kaltaiseksi, antaa sille ihmisen kauniin muodon, ja se saa asua omassa pyhäkössään. Käyttöönsä ihminen kaataa setripuita, valikoi metsästä tammen tai rautatammen, joka on saanut puiden keskellä rauhassa kasvaa vahvaksi. ... Näin hän saa polttopuuta. Sitä hän hakee lämmitelläkseen, siitä tekee valkean tulisijaan paistaakseen leipää. Siitä hän myös valmistaa jumalan, jonka eteen heittäytyy, siitä hän tekee patsaan, jota sitten kumartaa. Puolet puusta hän polttaa, paistaa sen päällä lihaa, syö, tulee kylläiseksi, lämmittelee ja sanoo: "Hohhoijaa! Siinäpä kunnon tuli. Jo alkaa tarjeta!" Mutta lopusta puusta hän veistää itselleen jumalan, patsaan, jota hän kumartaa ja palvoo. Hän rukoilee sitä ja sanoo: - Pelasta minut! Olethan sinä minun jumalani! "


Näin se on mennyt. Tuolle on helppo hymyillä - ovatpa yksinkertaisia ihmisiä. Eroaako tämänpäivän moderni ihminen lopulta näistä patsaiden veistäjistä kovinkaan paljon? Moni rakentaa j/Jumalansa mielikuvissaan juuri näin: työkaluinaan toivomuksensa hän "veistää" itselleen semmoisen mielikuvitusjumalan jollaiseen haluaa uskoa. Kun pahat päivät tulevat, ketä muutakaan hän rukoilee ja huutaa avuksi, kuin tätä omaa luomustaan.

Jesaja jatkaa:
"Mitään he eivät tiedä, mitään eivät ymmärrä! Heidän silmänsä ovat tahmautuneet umpeen, eivät he näe, heidän sydämensä on turtunut, eivät he tajua. Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: - Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa?"


Jos haluamme uskollamme tavoittaa sen mikä on totta, eikö meillä täytyisi olla jokin omia mieltymyksiämme luotettavampi tietolähde uskomme kohteesta? Vai jatkammeko mieluummin näiden puupölkkyjen, puupäidemme tuotosten kumartamista?

maanantai 14. toukokuuta 2007

Tästä lähtee

Oma blogini.

Avausviesti.
Lyhyestä virsi kaunis. Haastattelenpa vaikka itseäni lyhyesti.

K: Mistä aion tulevaisuudessa kirjoittaa?

V: Erinäisistä asioista, taivaan ja maan väliltä. Voi olla, että saattaa jossain vaiheessa painottua tuonne taivaspuolelle. Elämäntarkoituksesta, what if God was one of us ... you know..? Oikeasta ja väärästä. Ehkä joskus lääketieteestäkin. Ehkä joskus jostain ihan muustakin.


K: Miksi tätä blogia kannattaisi tulla jatkossa lukemaan?

V: Siksi, etten aivan tyhjänpäiväisestä aio (jatkossa) (usein) (tarkoituksella) kirjoittaa. Jos kirjoitan, asiaakin minulla varmaan silloin on.


K: Aionko jatkossakin sortua näin keinotekoiseen blogin rakenteeseen?

V: Tuskinpa. Never say never, however. Puolustuksekseni sanon, että kello on jo turhan paljon.