Kärsimyksen ongelmasta

Ongelma
Voiko Jumala todella olla kaikkivaltias ja hyvä, koska maailmassa on niin paljon kärsimystä? Jos hän olisi hyvä, hän tahtoisi poistaa kärsimyksen. Jos hän olisi kaikkivaltias, mikään ei estäisi häntä tekemästä sitä. Onko siis niin, ettei Jumala ole hyvä tai kaikkivaltias, tai kumpaakaan?

Johdanto
Kysymys ei selkeästikään ole helpoimmasta päästä. Tuskin sitä muutoin olisikaan pohdittu vuosituhansia. En tiedä onko kristinuskollakaan tarjota kaikkia ihmisiä kaikilla tavoilla tyydyttävää vastausta kärsimyksen ongelmaan, mutta kristinuskon vastaus on mielestäni paras, jonka olen tähän mennessä kuullut. Lisäksi on hyvä muistaa, että ateismi hävittää koko ongelman; jos kielletään j/Jumalan olemassaolo, meiltä häviää samalla moraalistandardi, hyvän ja pahan mittapuu, ja huomaamme pettyneen kaksivuotiaan tavoin kiukuttelevamme siksi, että todellisuus ja subjektiiviset mieltymyksemme ovat ristiriidassa. Koetanpa nyt muotoilla kristinuskon vastauksen sellaisena kuin sen näen.

Onko kärsimys Jumalan syytä?
Minusta kaikki lähtee siitä, että Jumala loi hyvän maailman. Hänen alkuperäisessä maailmassaan ei tätä kysymystä olisi tarvinnut kysyä. Kuitenkin ihminen, jonka ei ollut mikään pakko langeta syntiin, lankesi. Aivan niinkuin meidänkään ei olisi mikään pakko puhua pahaa lähimmäisestämme tai laiminlyödä tilaisuutta tehdä hyvää - ja kuitenkin teemme niin. Ihminen, Aadam, sinä ja minä, ei suostunut paikallensa ja luomakunnan tasapaino järkkyi. Maa on takiamme kirottu, se kasvaa meille orjantappuraa ja ohdaketta (1.Moos.3:17,18). Ja minusta on turha jupista, etten se minä ollut, se oli Aadam tai Eeva. Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka uskoo, että olisi selviytynyt tilanteesta Aadamia ja Eevaa paremmin!

Tällainen on maailma, me tiedämme sen ja meidän on elettävä sen kanssa. Jumala on antanut meille mahdollisuuden valita, ja kovin usein valitsemme sen, mikä on itselle tai toisille vahingollista. Kyllä, Jumala periaatteessa voisi puuttua aina peliin ja peruuttaa huonon valintamme. Mutta missä olisi enää todellinen vapaus valita? Hyvä vaihtoehto A ja huono B, jonka valitsemisen Jumala estää tai peruuttaa. Öööö... taidanpa vapaasti valita A:n? Nähdäkseni joko olemme robotteja tai muuten kyvyttömiä todelliseen vapauteen ja vastuuseen, tai sitten voimme valita myös väärin. Voimmeko syyttää vääristä valinnoistamme muita kuin itseämme? Eikö Jumala olisi voinut tehdä meistä taipuvaisempia hyvään? Ehkä hän tekikin - mikä estää meitä valitsemasta hyvin ja oikein? Eikö hän antanut omantunnon meitä syyttämään ja kannustamaankin, eikö hän antanut Sanaansa, sanansaattajiaan ja paimeniaan meitä ohjaamaan? Eikö hän peräti itse astunut luomakuntaansa näyttämään tien kärsimysten läpi, ja eikö hän yhä Puolustajassa, Lohduttajassa ole kanssamme ja auta meitä hyvään?

Jos syy on ihmisen, onko kärsimys siis rangaistusta?
Ei niin, että ajattelisin pahan ja kärsimyksen olevan rangaistuksenomaista palkkaa teoistamme. En usko, että voisimme silti sanoa, että Jumala menettelisi väärin viattomintakaan meistä kohtaan salliessaan suurenkin kärsimyksen kohdata. Ihmetellä, kanssamurehtia ja kysellä toki saamme, ja varmasti kuitenkin itse ansaitsisimme tuollaisen kohtalon paljon ennen häntä. Mutta miksi toiset, miksi melko viattomatkin kärsivät, miksen minä, mikseivät ne (me) pahat ihmiset? Näen tämän olevan seurausta tuosta mahdollisuudestamme valita. Jos Antti ottaa maasta kiven ja päättää kumauttaa Joukon pään halki, ei Jumala voi samaan aikaan sallia valinnan mahdolliisuutta ja estää säännönmukaisesti tätä pahaa toteutumasta. Jos päätämme räjäyttää itsemme torilla, monia ihmisiä kuolee ja haavoittuu. Ihmisen paha valinta ja sen seuraus, mittakaava vaihtelee pienestä valtavaan.

No entäs luonnonkatastrofit?
Jokseenkin sama on sovellettavissa luonnonilmiöihin. Me tiedämme, että tulivuori voi purkautua, ja otamme tietoisen riskin, jos rakennamme talon kraatterin reunalle tai tulivuoren juurelle. Tiedämme, että tietyillä alueilla riesana ovat tulvat, toisaalla kuivuus; tiedämme, että kulkemiseen autolla, laivalla ja lentokoneella liittyy riskejä. Otamme tietoisen riskin valitessamme asuinpaikkamme, kulkuneuvomme tms. Maailma on tällainen kuin on, emmekä ehkä siihenkään täysin syyttömiä (viittaan paitsi syntiinlankeemukseen, myös ihmisen valitsemiin toimiin luonnon tuhoamiseksi). Tiedämme, että täällä on vaaransa, teemme valintamme, ja joskus murheellisia asioita todella tapahtuu.

Eikö Jumala lainkaan puutu asioihin?
Ja voimmeko sanoa, ettei Jumala todella näitä asioita lainkaan estä? Muistan kuulleeni vedenalaisista maanjäristyksistä, joista ei seurannutkaan tsunamia. Muistan kuulleeni lentokentän seinään ajaneesta pommiautosta, joka ei räjähtänytkään, räjähdevyöstä, joka olikin suutari. Joskus kivi kirpoaa Antin kädestä omaan jalkaan ja Joukon pää säästyy. Itse olin vauvana kopassa auton takapenkillä, ei silloin ollut turvaistuimia tai edes turvavöitä takana. Kohta auto suistui liukkaalla tieltä, osui kiveen, puuhun ja meni katon kautta ympäri. Vähän ennen kolaria olin alkanut itkeä, ja äiti oli ottanut minut kohta ympäri autoa paiskautuvasta kopasta syliinsä. Auto oli kuin parkkeerattu lumipenkan päälle, ja silminnäkijä epäili nähneensä enkeleitä, kun vanhempani astuivat vahingoittumattomina ulos autosta minä sylissään, veljeni äitini mahassa. Kyllä Jumala puuttuu asioihin, luultavasti paljon enemmän kuin luulemmekaan.

Kärsimyksen ongelman lopullinen ratkaisu
Todella uskon, että Jumala tulee vielä ratkaisemaan pahuuden ja kärsimyksen ongelman pistämällä sille pisteen, hieman niin kuin toivomme. Minä ymmärrän, että se on silloin todellakin loppu, "...suru ja synti on hellittänyt, rauha vain virtaa niin sanotaan...". Taivaassa hän on pyyhkivä kaikki kyyneleet, eikä tuskaa ole enää oleva. Tätä taivasosuutta Jumala tarjoaa jokaiselle, ja näkisin, että sen kaiken muun hyvän ohella mitä häneltä saamme, ikuinen ja ääretön autuus (jota emme millään muotoa ansaitse) on kelpo kompensaatio suurestakin, mutta silti äärellisestä kärsimyksestä.

Jumala tuntee ihmisen tuskan
Minä en osaa kuvitella Jeesuksen ristinkuolemaa täydellisempää vastausta kärsimyksen ongelmaan. Hän tyhjensi itsensä, otti orjan muodon, astui alas ja tuli tuntemaan kärsimyksen nahoissaan. Näin hän samalla lunasti meidät niin, ettei meidän tarvitse kärsiä ikuisuutta. Mutta seuraajilleen hän ei luvannut helppoa tämänpuoleista elämää, vaan kärsimystä, ristin. Näin kärsimyksissämme saamme tietää, että hän kärsii kanssamme, ja että tuska tulee vaihtumaan iloon.

Johtopäätös
Kristinusko opettaa, että Jumala loi maailman, jossa ei ollut kärsimystä. Kärsimys on seurausta valinnoistamme ja toisten ihmisten valinnoista, ja siten siitä on vastuussa ennenkaikkea ihminen. Jumala on kuitenkin astunut alas rinnallemme ja osallistunut kärsimyksiimme ja samalla lunastanut meidät vapaiksi meille kuuluvasta rangaistuksesta. Hän tulee myös lopettamaan kärsimyksen ja poistamaan pahan. Se, miksi loppu ei tule vielä, on armoa. Vielä on niitä, joille annetaan mahdollisuus katua ja saada synnit anteeksi Kristuksessa.




Epilogi
Kutakuinkin tällaisen vastauksen ajattelen saaneeni kristinuskolta kärsimyksen ongelmaan.

Lähestymistapani on jossain määrin ihmisnäkökulmasta. Tiedostan, etten ottanut kantaa siihen, olisiko Jumalan alunperin pitänyt olla luomatta mitään, tai mistä paha (Saatanalle) alunperin pälkähti päähän. Mitä tulee ensimmäiseen kysymykseen, en osaa kuvitella tilaa jossa mitään ei olisi luotu ja toisekseen en usko, että minusta olisi Jumalaa neuvomaan näissä luomisasioissa. Vastaus toiseen liittynee kenties jotenkin ylpeyteen, mutta tiedä sitten, ei Raamattukaan siitä sen kummemmin kerro. Kuitenkin, kun maailma otetaan sellaisena kuin se on, näkisin että Raamatun ilmoittama kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi olla, ja on olemassa, vaikka maailmassa onkin kärsimystä ja pahaa.

Oma lukunsa on sitten se, kuinka kohdata kärsivä ihminen. En usko, että paras ratkaisu on alkaa esitelmöimään hänelle erilaisista kärsimyksen ongelman ratkaisuista. Varmasti parempi on istua vierelle hiljaa, tai kulkea hänen rinnallaan se toinenkin virsta.

Paljon sanoja. Suokoon Jumala, etteivät olisi aivan turhia.

Kannattaa(ko) tupakoida!

...jotta muistaisimme tupakan terveysvaikutuksia:

Sydän:

• Kolesteroli kohoaa ja valtimot kovettuvat
• Sydäninfarktin, aivohalvauksen ja alaraajavaltimosairauksien (katkokävelyn) vaara kasvaa.
• Tupakoitsija saa helpommin rintakipua eli angina pectorista ja verenpainetaudin.
• 30–50-vuotiailla tupakointi nostaa sydäninfarktin riskin viisinkertaiseksi (500 %).

Keuhkot:

• Keuhkosyövän vaara on keskimäärin noin 12-kertainen
• Tupakointi aiheuttaa kroonisen keuhkoputkiärsytyksen. Tupakoivilla on kroonista keuhkoputkitulehdusta, keuhkoahtaumatautia ja emfyseemaa moninkertaisesti tupakoimattomiin verrattuna.
• Tupakoivilla on akuutteja hengitystietulehduksia (lue: flunssaa) useammin kuin tupakoimattomilla.

Syöpä:

• Tupakointi suurentaa vaaraa sairastua suun, ruokatorven, virtsarakon, munuaisten ja haiman syöpään sekä heikentää solunsalpaajien vaikutusta.
• Keuhkosyöpä, ks. yllä

"Lisääntyminen":

• Tupakointi pahentaa ateroskleroosia myös peniksen valtimoissa aiheuttaen impotenssia.
• Äidin tupakointi suurentaa lapsikuolleisuutta syntymän molemmin puolin sekä kätkytkuoleman vaaraa.

Iho:

• Tupakoitsijoilla on tupakoimattomiin verrattuna kaksinkertainen riski saada akne.
• Tupakoitsijan iho myös vanhenee nopeammin

Muuta:

• Tupakoivat sairastuvat tupakoimattomia useammin mahahaavaan
• Tupakoitsijan hampaat kellastuvat

Tupakan takia kuolee Suomessa noin 5 000 ihmistä vuodessa.

Lähde: Lääkärin tietokannat

Ulos kaapista

Tavalla tai toisella homoseksuaalisuus pysyy otsikoissa. Sen myötäilemistä ja hyväksymistä pidetään edistyksellisenä ja toivottavana. Suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen on tullut suvaitsevaisuuden mittari.

Eräs suvaitsevaisten vaikeasti suvaitsema, vaiettu joukko on entiset homoseksuaalit ja he, jotka kamppailevat homoseksuaalisen taipumuksensa kanssa. Esimerkiksi suomalaiseen seksuaalisen eheytymisen mahdollisuutta esillä pitävään Aslan ry:n suhtaudutaan mediassa tavallisesti torjuvan epäluuloisesti. Usein kuultu väite on myös se, että homoseksuaalisuudesta ns. "parantuneet" eivät todellisuudesa missään vaiheessa ole olleet homoseksuaaleja.

Puolen vuoden sisällä Amerikassa kaksi tunnettua julkihomoa, Charlene Cothran ja Michael Glatze, on "tullut ulos kaapista". Tällaiseen kaapista ulostulemiseen suhtaudutuaan kuitenkin huomattavasti epäilevämmin ja torjuvammin. Eipä ole Suomessakaan asiasta paljon huudeltu.

Charlene Cothran on ollut mustille homoille ja lesboille suunnatun 13-vuotiaan Venus -aikakausilehden perustaja ja päätoimittaja. Hän on ollut puhujana mm. New York City Gay Pride -tapahtumassa, ja kehottanut tuhansia ihmisiä tulemaan ulos kaapista.

Hän koki muutoksen, josta hän kirjoittaa: "Mutta nyt minun täytyy jälleen tulla ulos kaapista. Olen hiljattain kokenut muutoksen voiman, kun antauduin Jeesuksen Kristuksne opetuksille. Jumalan sanaan uskovana hyväksyn täysin, niinkuin aina olen tiennyt, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät ole sitä mitä Jumala on meille tarkoittanut."

Hänen tarinansa voi lukea osoitteessa http://www.venusmagazine.org/cover_story.html


Michael Glatze taas tuli tietoiseksi homoseksuaalisesta taipumuksestaan 14 vuoden ikäisenä. 20-vuotiaana hän tunnusti asian julkisesti, ja tuli perustamansa Young Gay America -aikakausilehden päätoimittajaksi 22-vuotiaana. Tämän jälkeen hänelle myönnettiin lukuisia tunnustuspalkintoja, kuten suuren homoseksuaalien oikeuksia ajavan Equality Forum myöntämä National Role Model Award. Myös hän oli suosittu puhuja gay-foorumeilla (ks. esim. Kennedy School Newsin juttu).

Sittemmin hänkin kertoo radikaalista muutoksesta elämässään ja siitä, kuinka hän vasta nyt kokee löytäneensä todellisen itsensä.

Hänen tarinansa löytyy täältä:

http://www.worldnetdaily.com/news/article.asp?ARTICLE_ID=56487


Vihje: Uusi Tie -lehti

Lähteiden luotettavuudesta

Johdanto

Kirjoituksissani (esim. täällä) olen aiemmin moittinut inhimillistä taipumusta rakentaa oma jumalansa omien toiveiden ja mieltymysten mukaiseksi pysähtymättä lainkaan pohtimaan sitä, voisiko se olla totta. Olen peräänkuuluttanut Jumalasta jotain luotettavampaa tietolähdettä.

Olen ajatellut, että jos nyt kerran on Jumala, joka on meidät luonut, hän on saattanut ilmoittaa itsensä. Niin, ei välttämättä - voi ajatella, ettei hän sitä ole tehnyt, mutta silloin emme todellakaan voi varmasti tietää hänestä mitään. Eipä taitaisi olla niin väliksikään - jos hän ei ole tippaakaan kiinnostunut meistä, olisiko meilläkään syytä olla kiinnostuneita hänestä? Kuitenkin se, että tämän universumin luonut mahtava olento tahtoisi olla tekemisissä ihmisen kanssa - se on minusta niin huima mahdollisuus eikä minusta lopulta aivan epäuskottavakaan, että se kannattaa ottaa vakavasti. Jos tälle mahdollisuudelle uhraa vakavan pohdinnan, ei voi hävitä mitään, mutta voi voittaa kaiken. Se vasta mahtaisikin harmittaa, jos tämä mahdollisuus menisi ohitse vain siksi, ettei koskaan viitsinyt kunnolla ajatella koko asiaa.

Niin - minä uskon, että Jumala on Raamatussa puhunut ja ilmoittanut itsensä. Aikomukseni on tätä aihetta myöhemminkin käsitellä ja pohdiskella miksi uskon ilmoituksen olevan juuri Raamattu eikä esim. Koraani, mutta kun koko kakkua en kykene kerralla haukkaamaan, aloitan palasesta, nimittäin evankeliumeiden luotettavuudesta.

Kysymys Uuden testamentin luotettavuudesta on tärkeä siksi, että näiden kirjoitusten kautta tunnemme kristinuskon keskushenkilön, Jeesuksen. Eräs satanisti, jonka kanssa keskustelin väitti kirkon muuttaneen Raamatun sisällön keskiajalla. Myös islamin mukaan Raamattu on väärennetty, ja suosittu Brownin Da Vinci -koodi sekoitti mukaansatempaavan taitavasti faktaa ja fiktiota tästäkin aihepiiristä. Nämä väitteet ovat vakavia, ja jos ne pitäisivät paikkansa arvioisin kristinuskon totuudellisuuden nopeasti uudelleen. Vakavien väitteiden tueksi on tapana esittää todistusaineistoa. Tällä satanistilla ei ollut. Hän pysyi vahvana uskossaan huolimatta tosiasioista.

Evankeliumeiden ajoituksesta

Modernit tutkijat ajoittavat evankeliumit seuraavasti: Matteus 85-90 (jKr), Markus n. 65, Luukas 80-85 sekä Johannes n. 90-100. Perusteita aiemmalle ajoituksellekin on, mm. arvostettu Uuden testamentin tuntija F.F.Bruce (1) ajoittaa Luukkaan kirjoitetuksi 60-70 luvuilla ja Matteuksenkin pian vuoden 70 jälkeen. Vaikka nämä myöhäisemmätkin ajoitukset pitäisivät paikkaansa, niiden kirjoituksen aikaan oli elossa ihmisiä, jotka elivät myös Jeesuksen aikaan ja muistivat Jeesuksen sanoja ja tekoja (2). Historiallisesta näkökulmasta tämä on arvokasta ja rohkaisevaa.

Mikä todistaa tästä aikaisesta olemassaolosta? Moni asia. Mikäli kyseessä olisi mikä tahansa pakanallinen tai sekulaari tekstikokoelma, sen aitous hyväksyttäisiin epäilyksettä. Yksi todiste on kreikankielisten käsikirjoitusten suuri määrä: kokonaisia UT:ta tai sen osia on löydetty yli 5000. Näistä erityisen merkittäviä ovat mm. Codex Vaticanus ja Codex Sinaiticus, jotka ovat 300-luvun alkupuoliskolta, ja sisältävät koko Uuden testamentin (3).

UT verrattuna muut antiikin kirjoitukset

Tämä asettuu perspektiiviin, kun verrataan tilannetta muihin antiikin kirjoituksiin: esim. Caesarin "Gallian sota" on kirjoitettu 58-50 eKr. ja säilyneitä käsikirjoituksia on n. kymmenen, vanhin näistä 800-vuotta Caesarin päivien jälkeen (3). Tacituksen "Annaalien" tilanne on samankaltainen: kirjoitettu n. 100 jKr., varhaisimmat kopiot 800-1000 -luvuilta (4), vanhoja kopioita kymmenkunta. Thucydidesin historian teos on kirjoitettu 460-400 eKr. kopioita 8, aikaisin vuodelta 900 jKr. Herodotuksen historian laita on samalainen, kirjoitettu 488-428 eKr (4). Kukaan klassinen tutkija ei silti kiistä Herodotuksen tai Thucydidesin aitoutta siksi, että väli originaalin ja aikaisimman säilyneen käsikirjoituksen välillä on 1300 vuotta!

Kuten olemme voineet laskea, vastaava aikaero evankeliumeiden suhteen on omaa luokkaansa. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että on säilynyt merkittäviä papyrysfragmentteja 100-200 -luvulta sekä vuoteen 130 jKr. ajoitettu Johanneksen evankeliumin luvun 18 jakeet 31-33 sekä 37 sisältävä fragmentti (4). Tämä viimeksi mainittu on viimeimmäksi (90-100jKr.) kirjoitetusta evankeliumista, ja ilmeisesti teksti on ollut kiertämässä Egyptiä jo 30-40 vuotta kirjoittamisensa jälkeen (fragmentti nimittäin löytyi Egyptistä).

Raamattusitaatit muissa aikaisissa teksteissä

Edelleen, Uuden testamentin tekstejä siteerataan varhaisissa kirjeissä, kuten Barnabaan kirjeessä (n.100jKr.) Klemensin kirjeessä (n.96jKr.), Ignatiuksen kirjeessä (n.115jKr.), Polykarpoksen kirjeessä filippiläisille (n.120jKr.) sekä lukuisissa 200-luvulla kirjoitetussa kirjeissä (5).

Johtopäätös

Sir Frederic G. Kenyon (6), arvostettu antiikin kielten tutkija ja British Museumin pitkäaikainen johtaja on todennut: "Alkuperäisen kirjoittamisen ja varhaisimman säilyneen kirjallisen todistuskappaleen väliaika käy niin pieneksi, ettei sillä ole asiallista merkitystä, ja viimeinen peruste epäilylle, että Raamattu olisi olennaisesti matkallaan muuttunut, on nyt poistunut. Uuden testamentin kirjojen oikeaperäisyyttä samoin kuin niiden yleistä väärentämättömyyttä ja muuttumattomuutta voidaan nyt pitää täysin vahvistettuna."

Näin ollen meillä on mielestäni hyvät perusteet pitää käytössämme olevaa Uutta testamenttia oleellisesti sellaisena, kuin se aikanaan on kirjoitettu. Näin ollen uskon, että tältä osin meillä on järkevät syyt pitää sen kertomuksia Jeesuksen sanoista ja teoista luotettavina.


Lähteet:
1 Wikipedia (englanninkielinen, hakusana F.F.Bruce). Koska itse en ole ammattilainen Raamatuntutkimuksessa, nojaan tässä tähän arvostettuun tutkijaan ja erityisesti hänen teokseensa "The New Testament Documents: Are they reliable?" joka löytyy internetversiona täältä
2 F.F.Bruce: The New Testament Documents: Are they reliable? chapter II
3 ks.ed.
4 ks.ed.
5 ks.ed.
6 Wikipedia (englanninkielinen, hakusanana nimi)
7 F.F.Bruce: The New Testament Documents: Are they reliable? chapter II