Lisää ihmisarvosta ja etiikasta

Kirjoittelin muutama päivä sitten ihmisarvosta ja etiikasta siitä lähtökohdasta, ettei Jumalaa olisi olemassa. Tällöin ne ovat suhteelliset ja subjektiiviset - voit antaa jollekin arvon tai olla antamatta. Makuasioita, mielipiteitä. Kuinka mielekästä on kiistellä niistä?

Olkoon tämän kirjoituksen lähtökohta se, että kristinuskon ilmoittama Jumala on olemassa.

Jumalan luomana ihminen on arvokas. Hänet, Sinut, minut on luotu Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi hän loi meidät. Arvomme ei riipu siitä, mitä saamme aikaiseksi tai miltä meistä tuntuu, ei itseluottamuksestamme tai sen puutteesta. Jumala jo katsoi luomistyötään, Sinuakin, ja totesi sen sangen hyväksi. Hän muovasi Sinut äitisi kohdussa, sait hahmosi näkymättömissä; olet ihme, suuri ihme, Jumalan ihmeellistä tekoa.

Jumala arvostaa, rakastaa ihmistä näin paljon. Siksi hän on säätänyt, että meidän kuuluu kohdella toisiamme niinkuin haluaisimme itseämme kohdeltavan. Hyvä ei ole hyvää vain, koska se sattuu miellyttämään minua. Paha ei vastaavasti pahaa siksi, etten tykkää siitä. Hyvällä ja pahalla, oikealla ja väärällä on absoluuttinen vertailukohta, jonka takaa sen absoluuttinen asettaja, Jumala. Jumala kelpaa sen takaajaksi, koska 1) Hänellä on meihin tekijänoikeus 2) Hän on universumin suvereeni Majesteetti ja 3) Hän kykenee saattamaan ihmisen vastuuseen teoistaan.

Esille nostettu ongelma on, mikä tämä laki sitten tarkalleen on? Kristinuskon mukaan olemme mokanneet, langenneet ja turmelleet itsemme, myös moraalitajuamme. Kuitenkin Hän on laittanut iankaikkisuuden sydämeemme. Kaikilla ihmisillä on omatunto, ja lähes kaikki kuulevat sitä halutessaan vielä: tee toisille, niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän. Tottakai voimme yhä erehtyä. Kristinuskon mukaan Jumalan sanaan sidottu omatunto lienee paras opas eettiseen elämään.

Mielenkiintoista tässä Jumalan sanaan sidotussa omassatunnossa on se, ettei se ole ihmiselle oikein mieluinen. Se ei päästä meitä puhtain paperein, vaan joutuu tunnustamaan sen, ettemme elä ja toimi niinkuin meidän kuuluisi. Teemme pahaa ajatuksin, sanoin ja teoin. Vielä enemmän jätämme tekemättä sitä hyvää, jonka voisimme ja joka meidän kuuluisi tehdä. Tämän ymmärrämme yleensä ihan luonnostammekin, mutta vielä kirkkaammin se näkyy, kun sitä peilaa kymmenen käskyn tai etenkin Jeesuksen vuorisaarnan (Matt.5-7) valossa.

Tämän johdosta Jumala kuitenkin näyttää meille ihmisen suunnattoman arvon teoillaan. Kun Hänen pyhyytensä vaatii rikokselle ja velalle sovitusta - syylliselle, Sinulle ja minulle rangaistusta - Hän tiesi, ettei meistä ole itseämme sovittamaan ja tekojemme seurauksia kantamaan. Niinpä Hän itse osti meidät vapaaksi, maksoi velkamme, kärsi rangaistuksemme. Hinnaksi, lunnaiksi Isä antoi Poikansa, Poika henkensä. Onko suurempaa rakkautta, kun antaa henkensä niiden edestä, joita rakastaa?

Siksi, ihminen, olet arvokas.